Yllätysnimi Liigan kovapalkkaisimpien TOP 5:ssä? HIFK maksoi pakkijärkäleelle huiman summan – nähtiin vain harvoin tositoimissa
Kuva: Juha Tamminen
Liiga-pelaajien vuoden 2018 tulokunkku oli HIFK:ssa viime kauteen asti pelannut Erik Thorell.
Maanantaina julkaistujen verotietojen mukaan ruotsalaistaituri tienasi viime vuonna 240 473 euroa. Kakkospaikkaa listalla pitää Leijonien MM-kultamitalisti Kristian Kuusela. Tappara-hyökkääjä tienasi 222 734 euroa.
Seuraavia sijoja miehittivät puolustajat, sillä kolmanneksi eniten tienasi Kärppien kanadalaispakki Shaun Heshka, joka kuittaisi 218 384 euroa. Niukasti Heshkaa pienempiin tuloihin joutui tyytymään Kärppien seuraikoni Lasse Kukkonen, jonka palkka oli 217 566 euroa.
Viides nimi saattaa olla ainakin joidenkin kiekkofanien mielestä yllättävä. HIFK maksoi yhdysvaltalaispakkijärkäle Joe Finleylle vuonna 2018 peräti 183 457 euroa.
Viime keväänä helsinkiläisseuran jättänyt Finley kärsi koko HIFK-aikansa runsaasti loukkaantumisista. Kaudella 2017-18 hän pelasi ainoastaan yhdeksän runkosarjaottelua, sekä yhden pudotuspelin ja seuraavalla sesongillakin vain 19 runkosarjapeliä, joten miehen palveluksille tuli hintaa melkoisesti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä