Paras NHL:n ulkopuolella pelaava maalivahti viimein taalajäille? Lähde: ”Hänen päätavoitteensa on saada NHL-sopimus”

KHL-seura Moskovan TsSKA:n maalivahti Ilja Sorokinia pidetään kiekkoasiantuntijoiden keskuudessa yleisesti parhaana NHL:n ulkopuolella pelaavana maalivahtina.
24-vuotiaan venäläismaalivahdin statistiikat ovat kieltämättä lähes utopistista luettavaa. Mies torjui KHL:ssä viime kaudella 40 runkosarjapeliä uskomattomalla päästettyjen maalien keskiarvolla 1,16. Miehen torjuntaprosentti oli sekin huikea 94,0.
Tällä kaudella meno on jatkunut lähes samanlaisena (18 peliä, 1,47 ja 93,8). New York Islandersin 3. kierroksen varausta ollaankin odoteltu jo tovin aikaa taalajäille. Ensi kaudella toive saattaa viimein toteutua, sillä Sorokin pelaa tällä hetkellä viimeistä sopimuskauttaan, eikä jatkoa ole näillä näkymin luvassa.
KHL:n sisäpiiritoimittaja Igor Eronko vahvistaa Twitterissä Sorokinin ensi kauden tavoitteiden olevan nimenomaan NHL:ssä.
– Sorokin ei neuvottele jatkosta TsSKA:n kanssa. Hänen tarkoituksensa on pelata NHL:ssä ensi kaudella, Eronko vahvistaa.
Viimeistä sopimuskauttaan Islandersin maalilla torjuva Thomas Greiss puolestaan on ilmoittanut jo aiemmin, ettei aio neuvotella jatkosta saarelaisten kanssa, mikäli seuran tavoitteena on tuoda Sorokin ensi kaudeksi NHL:ään. Tällä hetkellä näyttääkin vahvasti siltä, että Sorokin korvaa Greissin Islandersissa toisen venäläismaalivahdin, Semjon Varlamovin parina ensi kaudella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!