NHL-seura kauppaamassa kallispalkkaista luottomiestään? ”Ensimmäinen nimi listalla”
Calgary Flamesin kausi NHL:n läntisessä konferenssissa on alkanut yskähdellen joukkueen voitettua ensimmäisestä 15 ottelustaan vain seitsemän.
Flamesistä odotettiin ennen kauden alkua selvää pudotuspelijoukkuetta, mutta tällä hetkellä kanadalaisseuran meno näyttää kaikkea muuta kuin vakuuttavalta. Vaihtokaupoilta tuskin vältytään nykyisen menon jatkuessa.
Varsinkin viimeistä sopimusvuottaan pelaavan puolustaja Travis Hamonicin on uskottu olevan liipasimella varsinkin siinä tapauksessa, että Flamesin pudotuspelihaaveet alkaisivat murentua hyvissä helmikuuhun tultaessa.
3,86 miljoonaa dollaria kaudesta tienaava 29-vuotias Hamonic on ollut alkukaudella tuuliajolla. Mies on merkkauttanut 15 pelissä tehot 0+2 sekä ruman plusmiinus-saldon -7. Kanadalaispakin kerrotaan myös kieltäytyneen jatkosopimusneuvotteluista joukkueensa kanssa, mikä on ollut omiaan lisäämään vettä siirtohuhujen myllyyn.
– Kun katsotaan Hamonicin tilannetta, Flamesillä olisi hyvä tilaisuus kaupata hänet. Hän on 29-vuotias, oikealta ampuva ja pelaa viimeistä sopimuskauttaan. Hän nostaa varsin oikeudenmukaista 3,86 miljoonan vuosipalkkaa. Vaikka Flames on mukana pudotuspelitaistelussa, eivät he ole pelanneet odotusten mukaisesti. Joukkueella on yhä paljon aikaa saada pelinsä raiteilleen, mutta mikäli alkaa näyttää siltä että pudotuspelipaikka on karkaamassa, Hamonic on todennäköisesti ensimmäinen nimi siirtoehdokkaiden listalla, The Hockey Writersin NHL-toimittaja Jim Parsons uskoo.
Ainakin alkukaudesta Hamonicin vastuu on ollut vielä varsin suurta puolustajan merkkautettua säännöllisesti päälle 20 minuutin jääaikoja Flamesin kakkospakkiparissa.
LUE MYÖS: Arvostettu kiekkojulkaisu ylistää suomalaista superlupausta: ”Kuin Nathan MacKinnonin kaksoisolento”
LUE MYÖS: Floppihankinta? Mikael Granlundiin vaihdetun hyökkääjän nimi pyörii jo siirtohuhuissa
LUE MYÖS: Harvinainen tilanne! NHL-seura pelaajakaupoilla kesken ottelun – hankki uuden maalivahdin
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio