New York Rangersilta kova veto: Suomalainen NHL-konkari hankittiin Kaapo Kakon avuksi!
Kaapo Kakon tulokaskausi NHL:ssä on lähtenyt nihkeästi liikkeelle.
Viime kesän kakkosvaraus on kirjannut kymmeneen ensimmäiseen otteluunsa odotuksiin nähden vaatimattomat pisteet 2+1. 18-vuotiaan megalupauksen tehotilasto on pakkasella tylyin lukemin -12.
New York Post uutisoi, että New York Rangers onkin nyt ottanut kovat keinot käyttöön Kakon vireen löytämiseksi.
Rangers kutsui kehitysvalmentajansa Tuomo Ruudun Suomesta New Yorkiin, jotta hän voisi auttaa Kakkoa.
Oli sitten Ruudun läsnäolon ansiota tai ei, mutta Kakko pelasi entisen suomalaisen NHL-konkarin saapumisen jälkeen parhaan ottelunsa NHL:ssä. Kakko ampui kauden toisen osumansa, kun Rangers voitti Tampa Bay Lightningin lukemin 4-1.
– Mielestäni Ruudun saapuminen tänne on ollut erittäin hyvä asia minulle. Olemme puhuneet monista asioista, kuten jääkiekosta ja sen ulkopuolisesta elämästä, Kakko kertoi New York Postin haastattelussa.
– Se on ollut hyvä asia, että olen päässyt puhumaan jonkun kanssa omalla kielelläni, Kakko jatkoi.
36-vuotias Ruutu nimitettiin viime keväällä Rangersin kehitysvalmentajaksi. Hän on pelannut NHL:ssä 735 runkosarjaottelua tehopistein 146+200=346.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
- Pikkuleijonien mitalihaaveet murskaksi – karvas tappio MM-puolivälierässä
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Nyt se on varmaa: Liigan supertähti siirtyy Jokereihin!
- Hannes Hyvönen: Liiga-seura vaihtuu!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Eero Teräväinen: iso Liiga-huhu!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa