Heti uudelle uralle: TPS-seuraikoni ei pudonnut tyhjän päälle – ”Jo ennen lopettamista oli vahva mielikuva, että…”

Komean pelaajauransa TPS:ssä keväällä 2018 päättänyt Tomi Kallio on jatkanut työskentelyä rakkaan lajin parissa.

42-vuotias Kallio toimii tällä hetkellä turkulaisjoukkueen pelaajakoordinaattorina.

– Jo ennen lopettamista oli vahva mielikuva, että pyrin jatkamaan kiekon parissa! Pelaajatarkkailu oli kiinnostanut jo pitkään. TPS tarjosi kyseistä roolia ja lähdin tosi mielelläni mukaan! Ei siitä mennyt kuin muutama kuukausi, niin San Jose Sharks tarjosi samaa hommaa ja lähdin myös siihen mukaan, Kallio avaa TPS:n nettisivulla.

Urallaan Liigan lisäksi Ruotsissa, sekä NHL:ssä kiekkoilleella Kalliolla on nykyiseen tehtäväänsä hyvät valmiudet, sillä konkarille ehti kertyä runsaasti suhteita ympäri jääkiekkomaailmaa. Tehtävä on selvästikin mieluinen.

– Tämä on todella mielenkiintoista hommaa! Yritän nähdä paljon pelejä eri liigoista paikan päällä ja joskus sitten videoiltakin. Pyrin luomaan käsityksiä siitä, ketkä pelaajat olisivat hyviä tänne, Kallio kertoo.

TPS:n vaikeasta alkukaudesta huolimatta seuraikonilla riittää edelleen luottoa joukkueeseen. Kallio uskoo ryhmän päävalmentajana ennen maajoukkuetaukoa aloittaneeseen Marko Virtaseen.

– Aina kun valmentaja vaihtuu, tulee uusia ideoita ja uutta energiaa. Uskon että joukkue pystyy käyttämään sen hyväkseen ja Marko Virtasen uudet jutut rupeaa itumaan pelaajien päähän. Innolla odotan tulevia kamppailuita, Kallio tuumailee.

TPS:n pelit jatkuvat maaottelutauon jälkeen perjantaina 15. marraskuuta vierasottelulla KalPaa vastaan.


400% bonus vedonlyöntiin: Talleta 10€ ja saat 50€ pelirahaa!

  1. Avaa pelitili Betsafelle alapuolen napista.
  2. Talleta 10€.
  3. Talletuksen jälkeen saat 50€ pelirahaa.