Asiantuntijalta tyly fakta Jokerien pelaamisesta: ”Ei ole niitä pelejä pystynyt voittamaan”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Jokerit kohtaa perjantai-iltana kotihallissaan hurjavireisen Moskovan Dynamon.
Jokerit palasi rankalta neljän pelin vieraskiertueelta ja nappasi tuliaisina mukavasti pisteitä kolmesta ottelusta.
– Jokerien pitkän ja rankan vieraskiertueen jälkeen kovavireinen Dynamo tulee vastaan parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Jokerit kerkesivät vähän palautella ja tähän otteluun on henkisesti helppoa lähteä, kun on kärkijoukkue vastassa ja kaikki tietää, että pitää paras peli pelata, toteaa kiekkolegenda Esa Pirnes SuomiKiekko-sivustolle.
Jokerit joutuu todellakin kovaan puntariin. Dynamo on kerännyt pisteitä hurjaan tahtiin ja on kovatasoisessa läntisessä konferenssissa toisena.
– Onhan tuo Dynamon meno ollut vakuuttavaa koko kauden, mutta varsinkin viime aikoina. Ensin oli viiden ottelun voittoputki, sitten pari tappiota ja nyt taas neljän ottelun voittosarja. Dynamo on tehnyt viime kausina melko vähän maaleja, mutta nyt siellä on löytynyt tällä kaudella enemmän maalintekijöitä. Dmitrij Jaskin muun muassa tullut vahvasti sisään ja takonut 13 maalia, Pirnes toteaa.
Jokerit on sarjataulukossa vasta 7. sijalla ja pisteitä pitäisi kerätä hyvään tahtiin, jotta narripaidat pystyvät varmistamaan itselleen hyvät lähtökohdat kevään pudotuspeleihin.
– Jokereilla on soinut omissa aivan liikaa. 73 maalia on aivan liian paljon. Jokerien oma maalintekopeli kokonaisuutena tasapainoisen puolustuksen kanssa on hakusessa. Pääsääntöisesti, jos vastustaja on tehnyt vähintään kolme maalia, niin Jokerit ei ole niitä pelejä pystynyt voittamaan. Isomaalisissa otteluissa Jokerit ei ole pärjännyt. Jos Jokerit pystyy pitämään ottelun vähämaalisena, ovat todennäköisyydet positiiviselle tulokselle suuremmat, Pirnes toteaa.
Jokerit – Dynamo Moskova perjantaina klo 18.30. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa. Studiossa ennakointi aloitetaan klo 18.00.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!