Vakava loukkaantuminen lähellä! NHL-pakkilupaus sai luistimesta lähes silmäänsä – ”Olin onnekas”
Ottawa Senatorsin puolustaja Erik Brännström oli joutua maksamaan karun hinnan estettyään Toronto Maple Leafsin supertähden Auston Matthewsin hattutempun aivan NHL:n avauskierroksen ottelun lopussa.
Tilanteessa kaatuneen Matthewsin luistin nousi suoraan 20-vuotiaan ruotsalaispakin naamaan. Brännström selvisi osumasta lopulta vain muutamalla tikillä.
– Se osui todella lähelle silmääni, joten olin onnekas. Näin kaiken sen veren, enkä aluksi tiennyt vuotiko vain nenäni vai mistä oli kyse, Brännström totesi Senatorsin nettisivulla.
Ruotsalaislupaus kellotti ottelussa jääaikaa lähes 16 minuuttia ja sai joukkueen päävalmentaja D.J.Smithiltä vuolaat kehut.
– Hän oli mahtava. Olen nähnyt hänen taistelutahtonsa koko harjoitusleirin ajan ja siksi hän on nyt täällä. Hän sai tikkejä naamaansa ja oli heti taas harjoituksissa. Ei ollut puhettakaan, että hän jättäisi ne väliin. Tämä poika haluaa olla kiekkoilija. Tilanne oli ikävä, eikä hän tule näyttämään vähään aikaan hyvältä, mutta hän on kunnossa, Smith totesi.
Brännström on alun perin Vegas Golden Knightsin ykkösvaraus kesältä 2017 ja saapui Senatorsiin viime helmikuussa osana kauppaa, jossa supertähti Mark Stone matkasi Ottawasta nevadalaisseuraan. Hän on pelannut NHL-urallaan toistaiseksi kolme ottelua.
Raju tilanne on nähtävissä alla olevalta videolta tai täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä