Taikauskoiset fanit voivat olla tyytyväisiä: NHL-seura päätti poptähden aloittaman kirouksen

© Kuva: Getty Images
HPK testaa KooKoon vireen! Ota vetotipsi talteen ja käytä tarjous hyväksesi!

Los Angeles Kingsin kotihallissa ei ole viime vuosina ollut juuri juhlimisen aihetta. Joukkue on kuulunut jo pidemmän aikaa NHL:n pohjasakkaan. Seuran taikauskoisimmat fanit uskoivat jo seuran päällä olevaan kiroukseen.

Tämä kausi alkoi kuitenkin kotona komealla 7-4 voitolla Nashville Predatorsista. Taikauskoisimmat seuran fanit ajattelivat syyn voittoon olevan kuitenkin jossain muualla kuin jäällä. Sattumalta kirous poistettiin juuri sopivasti täksi kaudeksi.

Huonoa tuuria seuralle on tuonut kotihallin katossa roikkuva viiri, joka juhlistaa Taylor Swiftin ennätyksellisestä loppuunmyydystä keikkaputkesta. Täksi kaudeksi seura peitti viirin mustalla kankaalla omien otteluidensa ajaksi. Samassa hallissa pelaava NBA-seura Los Angeles Clippers on peittänyt Swiftin ennätysviirin jo aiemmin.

Swift teki loppuunmyytyjen keikkojen ennätyksensä vuonna 2015, jolloin viiri nostettiin hallin kattoon. Kings puolestaan voitti viimeisimmän mestaruutensa vuonna 2014, jonka jälkeen seura on luisunut alamäkeen.

HPK testaa KooKoon vireen! Ota vetotipsi talteen ja käytä tarjous hyväksesi!