Raju ratkaisu! Liiga-jumbo antoi lähtöpassit luottoveskalleen – nappasi Leijonista tutun konkarin tilalle
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa jumboksi jämähtänyt Vaasan Sport vahvistaa maalivahtiosastoaan Niko Hovisella.
Seura kertoo tehneensä kokeneen torjujan kanssa loppukauden diilin. Samalla Sport kertoo, ettei organisaation pitkäaikainen luottovahti Mika Järvinen jatka enää organisaatiossa.
Taustalla on seurajohdon halu vahvistaa joukkueen maalivahtipeliä. Hovinen on ollut alkukauden ilman seuraa.
– Alkukauden perusteella koimme, että tarvitsemme vahvistusta maalivahtiosastolle. Kartoituksen jälkeen asiat etenivät nopeasti ja saimme Nikon hankittua Vaasaan, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kommentoi.
30-vuotias Hovinen on kiinnostava paluumuuttaja Liigaan. Leijonissa keväällä 2011 MM-kultaa voittanut vahti aloitti viime kautensa KalPassa. Hän siirtyi kesken kauden Saksan DEL-liigassa pelaavaan Iserlohn Roostersiin.
Sportin matkaan Hovinen liittyy tiistaina. Häneltä odotetaan paljon Vaasassa: Sport on kerännyt ensimmäisestä kahdeksasta Liiga-pelistään vain seitsemän pistettä.
– Toivomme ja uskomme, että saamme tästä positiivisen sykäyksen oikeaan suuntaan ja kaikki hyppäävät mukaan kelkkaan. Käyttämätöntä potentiaalia joukkueessa on paljon, Jämsä lisää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia