Pelicans – Ilves: Muuttuuko mikään?
Liiga
Pelicans – Ilves
Keskiviikko 02.10. klo 18:30
Liigassa pelataan taas keskiviikkona ja otetaanpa jälleen käsittelyyn tapaus Ilves. Ilveksen johto yllätti maanantaina koko kiekkoa seuraavan Suomen ja ilmoitti Karri Kiven saaneen potkut. Joukkueen päävalmentajana jatkaa Kiven valmennustiimiin kuulunut Jouko Myrrä, joka olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan aloittanut valmennushommat ensi kaudella. Nyt Myrrä joutuu heti kiperään paikkaan, sillä suuntaansa etsivä nuori tupsukorvalauma tarvitsee äkkiä henkistä nostetta.
Myrrän tulikaste alkaa Lahdessa, jossa Ville Niemisen käskyttämä Pelicans on pelannut sangen hyvän alkukauden. Joukkueen ensimmäinen todella huono ottelu osui viime perjantaille, kun pussinokat pelasivat todella kurittomasti ja Sport haki ansaitut pisteet mukaansa. Pelistä oli punainen lanka kokonaan hukassa ja kiekollisesti Pelicans oli todella kehno suurimman osan aikaa. Tuosta esityksestä ei voi kuin parantaa. Isossa kuvassa Pelicans on kuitenkin ollut sangen laadukkaasti kauden alussa kiinni.
Ilves jäi lauantaina totaalisesti Kärppien jalkoihin. Puolustuspelin lisäksi lässähti vielä maalivahtipelikin, kun Ville Kolppanen epäonnistui totaalisesti. Jos Kärpät olisi pitänyt jalan kaasupedaalilla loppuun asti, olisi taululle voinut tulla todella rumat lukemat. Nytkin ensimmäisen erän 5-0 oli kova nöyryytys henkisiä kolhuja jo valmiiksi kärsineelle Ilves-laumalle. Myrrä yrittänee ensi töikseen saada joukkueelle uuden henkisen lähdön kauteen, sillä nuori joukkue on varmasti heikolla itseluottamuksella liikkeessä. Muuten ei peluutukselle ehdi vielä ihmeitä tekemään.
Lyö vetoa ottelusta:
Keskiviikkona nähdään, onko valmentajanvaihdoksella kylvetty siemenet Ilveksen uudelle nousulle. Osaamista joukkueessa on, mutta alkukauden perusteella korjattavaakin on paljon. Tätä odotellessa jatkan Ilvestä vastaan pelaamista. Vetosuositus on Pelicans voittaa ottelun kertoimella 2,13. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!