NHL-uran avausmaali yhä hakusessa – Kaapo Kakko myöntää: ”Paineet kasaantuvat”

New York Rangersin Kaapo Kakko myöntää maaleitta sujuneiden ensimmäisten NHL-pelien kasaavan pikku hiljaa paineita nuorukaisen harteille.
– Haluan tehdä maaleja, joten paineet alkavat kasaantua. Mutta meillä on yhä 80 peliä jäljellä. Tiedän kaikkien odottaneen minun onnistuvan heti maalinteossa. Ehkä ensi kerralla. Toivottavasti, Kakko kertaa NHL:n verkkosivuilla.
Kakko myöntää samalla uuteen pelitapaan totuttelemisen vievän aikaa.
– Peli on niin nopeaa, se on ensimmäinen asia. Joskus sinun on vain lyötävä kiekkoa syvään. Tätä minun ei tarvinnut tehdä viime kaudella. Täällä joudun tekemään sitä toisinaan, Kakko vertaili Liigan ja NHL:n pelitapoja.
Suomalainen on saanut alkukaudesta vinkkejä myös kokeneemmilta pelikavereiltaan. Kokeneista Rangers-pelureista Chris Kreider mainitsi suomalaisen kehityskohteisiin kuuluvan muiden muassa sen, miten kääntää kahden miehen voimin päälle tuleva karvaus pienillä liikkeillä omaksi edukseen. Kotimaan Liigassa Kakko ei kohdannut juurikaan NHL:ssä jatkuvasti päälle syöksyvää kahden miehen karvausta.
Kakon seuraava tilaisuus NHL-uran avausmaalin iskemiseen tulee eteen lauantaina. Rangers isännöi Edmonton Oilersia suomalaisittain mainioon katseluaikaan kello 20 alkaen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!