Kuten aiemmin uutisoimme, paljon kohua herättäneestä, Tanskan pääsarjaottelussa 20. syyskuuta tapahtuneesta järjettömästä väkivallanteosta jaettiin massiivinen 17 ottelun pelikielto. Uusimpien tietojen mukaan tapauksen käsittely ei kuitenkaan ole jäämässä tähän.

Fredrikshavn White Hawks -nimisen joukkueen Tanskan maajoukkueessakin nähty hyökkääjä Kristian Jensen sekosi täysin vastustajan vasta 18-vuotiaan puolustaja Bjerre Rasmussenin lyötyä miestä poikittaisella mailalla selkään.

Tästä malttinsa menettänyt Jensin heitti Rasmussenin jään pintaan sillä seurauksella, että puolustajan kypärä irtosi. Jensenin kurinpalautus nuorta vastustajaa kohtaan ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan 23-vuotias hyökkääjä tehosti kurinpalautustaan iskemällä vastustajaa nyrkillä päähän. Rasmussen menetti iskun voimasta tajuntansa, kärsi luunmurtuman sekä sai aivotärähdyksen.

Uusimpien tietojen mukaan myös Tanskan poliisi tutkii tapausta ja asia onkin nyt etenemässä paikalliseen oikeusistuimeen. Tanskan TV2:n mukaan Jenseniä uhkaa jopa 30-40 päivän mittainen vankeustuomio, mikäli mies todetaan syylliseksi oikeudessa.

Jensenin valmentajana tanskalaisseurassa toimii suomalainen Jari Pasanen. Pelaaja itse on pahoitellut temppuaan seuransa nettisivuilla.

Jensenin ja Rasmussenin välinen tilanne nähtävissä alta löytyvältä videolta:

Pelaajan mahdollisesta vankeustuomiosta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.