Jättipaukku! Pasi Nurminen jättää tehtävänsä Pelicansissa – syy on erittäin harmittava

Pelicans tiedotti torstaina, että joukkueen apuvalmentaja ja pääomistaja Pasi Nurminen jättäytyy tehtävistään.
Tiedotteen mukaan päätöksen taustalla on se, että Nurmisen palo ja intohimo on hiipunut.
– Kyseessä on alkukauden aikana kypsynyt päätös. En koe olevani siinä tilassa, että pystyn auttamaan joukkuetta päivittäisessä tekemisessä. Minulla on pitkä ura valmentajana takana ja nyt en vain ole enää löytänyt hommaan siihen vaadittavaa paloa ja intohimoa. Neljä ja puoli vuotta olen työskennellyt yhtäjaksoisesti Pelicansin valmentajana, ja koen että olen sen oman tietotaidon tuonne ympärilleni levittänyt, jotta voin jäädä sivuun levollisin mielin, Nurminen kommentoi tiedotteessa.
Pelicans on voittanut tällä kaudella Liigan runkosarjassa 11 ottelustaan vain neljä. Seura on parhaillaan sarjataulukon kahdeksannella sijalla.
Pelicansin tiedote:
Pelicansin pääomistajaa Pasi Nurmista ei nähdä enää lahtelaisjoukkueen penkin takana. Syy valmennustehtävistä pois jättäytymiseen on henkilökohtaisen liekin hiipuminen.
– Kyseessä on alkukauden aikana kypsynyt päätös. En koe olevani siinä tilassa, että pystyn auttamaan joukkuetta päivittäisessä tekemisessä. Minulla on pitkä ura valmentajana takana ja nyt en vain ole enää löytänyt hommaan siihen vaadittavaa paloa ja intohimoa. Neljä ja puoli vuotta olen työskennellyt yhtäjaksoisesti Pelicansin valmentajana, ja koen että olen sen oman tietotaidon tuonne ympärilleni levittänyt, jotta voin jäädä sivuun levollisin mielin, Nurminen kommentoi.
Pelicansin muu valmennustiimi jatkaa entisellään, mutta fysiikkavalmennuksesta päävastuun kantava Tommi Pärmäkoski tullaan jatkossa näkemään myös joukkueen penkin takana.
– Minulla on ollut hieno paikka sekä mahdollisuus oppia valmentamista ja kasvaa tässä Pasin rinnalla. Haluan kiittää Pasia kaikesta siitä opista ja tietotaidosta mitä olen saanut. Olemme tehneet paljon töitä ryhmänä ja nyt se yhteistyön määrä korostuu entisestään. Edelleen minulla on ympärilläni kovia ammattilaisia niin valmennuksessa kuin pelaajistossa, joten luotto tulevaan on kova, Ville Nieminen kertoo.
– Joukkue on hyvässä tilassa. Olemme Liigassa pistekeskiarvolla mitattuna viidentenä ja muutenkin joukkueessa vallitsee hyvä henki. Organisaation puolelta meillä ei ole ollut painetta tehdä muutoksia, mutta totta kai kunnioitamme Nurmisen tuntemuksia ja päätöstä. Olemme käyneet aiheen tiimoilta pitkiä keskusteluja ja olemme samalla sivulla siitä, että ilman henkilökohtaista paloa, ei valmennustehtävissä ole järkevää jatkaa, Pelicansin urheilujohtaja Janne Laukkanen summaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!