Jaromir Jagr paljastaa: toimii omistamansa seuran täysivaltaisena pomona – ”Jopa pelikavereiden palkat kulkevat kauttani”
Jääkiekkohistorian ehdottomasti suurimpiin legendoihin lukeutuva tshekki-ikoni Jaromir Jagr jatkaa yhä 47-vuotiaana peliuraansa omistamansa, Tshekin pääsarjassa pelaavan Kladnon riveissä.
Jagr kertoo pelaamisen olevan itselleen yhä vuosikymmenten jälkeen kuin lomailua, varsinkin nykyisin mukaan kuvaan tulleen oman seuran arjen pyörittämisen rinnalla. Mies paljastaakin olevansa seuran omistaja muutakin kuin paperilla – legenda käytännössä katsoen pyörittää itse seuraansa.
– Teen täällä kaikkea mahdollista. Ihan kaikkea. Yritän pitää ohjat käsissäni kaiken suhteen, Jagr kertoo The Athleticin haastattelussa lisäten jopa pelaajien palkanmaksun kulkevan hänen kauttaan.
Jagr esimerkiksi hoitaa seuran ulkomaalaisvahvistusten viisumiasioita. Kun seuraan saapunut kanukki Brendan O’Donnell tarvitsi taannoin työviisumin maahan, Jagr hoiti miehelle tarvittavat allekirjoitukset sekä paperit.
– Olen hallilla kaiken aikaa. Pelaaminen on kuin lomaa omistajan velvollisuuksien rinnalla. Se on iso haaste. Sinun on etsittävä pelaajia, hankittava heidät tänne, hoidettava sopimukset agenttien kanssa. Sinun on myytävä lippuja, pyöritettävä areenan toimintoja… Eikä tämä koske pelkästään edustusjoukkuetta, sillä meillä on 11 juniorijoukkuetta 5-21-vuotiaissa, Jagr avaa arkeaan kiekkomogulina.
Jagr ei toistaiseksi suunnittele pelaajauransa päättämistä, vaikka 50 vuoden ikä kolkuttelee jo oven takana.
– Sitten kun huomaan, etten pysty auttamaan joukkuetta ja tuomaan faneja areenalle, lopetan. Se (pelaaminen) tuo rahaa seuralle, jatkuvasti halleja ympäri maata myös vieraskaukaloissa täyttävä legenda pyörittelee.
Ainakaan alkukauden perusteella moisesta ei tarvitse vielä huolehtia. Jagr on iskenyt kauden neljässä runkosarjaottelussa jo kaksi maalia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu