Dinamo Riga – Dinamo Minsk: Reagoidaan poissaolotietoihin
KHL
Dinamo Riga – Dinamo Minsk
Keskiviikko 09.10. klo 19:30
Otetaan yksi nosto myös keskiviikon KHL-tarjonnasta. Kahden Dinamon välinen kamppailu käydään Latvian Riikassa. Paikallinen Riga isännöi Dinamo Minskiä ottelussa, jonka kokoonpanotiedoissa on mielenkiintoinen twisti. Rigan alkukausi on ollut tuskien taival – voittoja ei meinaa tulla kirveelläkään.
KHL:n runkosarjaa on pelattu pian neljännes ja Dinamo Riga on läntisen konferenssin jumbopaikalla selkeällä erolla. Pisteitä on 14 ottelun jälkeen kuusi ja maaliero on hyvin surullinen 18-55. On aivan selkeää, että tänä vuonna Riga on hyvin riittämätön kaikilta osa-alueiltaan. Tämä kävi ilmi noin kuukausi takaperin, kun alamaissa ollut Jokerit kylvetti latvialaisia selkein 7-2 numeroin.
Dinamo Minsk on pärjännyt oleellisesti paremmin. Se plaanaa läntisen konferenssin pudotuspeliviivalla kahdeksantena ja mahdollisuuksia on mihin vain. Huomattavaa tässä ottelussa on, että Minskin ykkös- ja kakkosmaalivahdit Jhonas Enroth että Alexander Osipov eivät ole matkustaneet Rigaan loukkaantumisten takia. Tämä nostaa ottelun maaliodottamaa jonkun verran.
Lyö vetoa ottelusta:
Lähden kokoonpanotietojen rohkaisemana suosittelemaan runsasmaalisuutta. Vetosuositus on Ottelussa yli 5.5 maalia kertoimella 2,55. . LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä