Dallas – Ottawa: Kääntyykö kurssi?
NHL
Dallas – Ottawa
Tiistai 22.10. klo 03:30
Tiistain vastaiselta yöltä otetaan yksi NHL-nosto, jossa omissa divisioonissaan häntäpäässä majailevat Dallas ja Ottawa taistelevat kipeästi tarvitsemistaan pisteistä. Ottawalta ei tältä kaudelta odotettukaan suuria mainetekoja, mutta Dallasin konttaaminen alkukaudesta on ollut hieman yllättävää. Vaan kääntyykö kurssi ensi yönä?
Dallas palaa kotiin vieraskiertueensa jälkeen. Lauantaiyönä texasilaiset ottivat vieraskiertueensa ainoan voiton Philadelphiasta, vaikka vastustaja vei ottelussa laukaukset peräti 39-16. Voittoon tarvittiin siis Ben Bishopin hirmupeli maalissa. Roope Hintz on äitynyt alkukaudesta hirmuiskuun: miehellä on kymmenestä ottelusta tehot 6+1. Hintz onkin Dallasin harvoja onnistujia tähän asti.
Ottawalla on edelleen jälleenrakennus kesken, eikä nuorelta joukkueelta odotettu ihmeitä. Totuuden nimissä ihmeitä ei olla myöskään saatu. Viime ottelussa kanadalaiset eivät saaneet Arizonan hyökkäyksiä kuriin, eikä maalissa Craig Andersonilla ollut aivan paras päivänsä. Ottawan katse on selkeästi tulevaisuudessa, mutta tämän kauden joukkue pyrkii taistelemaan, miten parhaiten pystyy.
Lyö vetoa ottelusta:
Viime ottelun voitosta huolimatta Dallasin meininki ei vielä täysin vakuuta, eikä sen pelaaminen suurena suosikkina maistu ollenkaan. Olen taipuvainen lähtemään tässä ottelussa kevyesti Ottawan kelkkaan. Vetosuositus on Tuplamahdollisuus X2 kertoimella 2,19. Veto on siis kotona jos Ottawa saa ottelusta pisteitä. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia