Dallas – Boston: Kaksi kovaa kohtaavat
NHL
Dallas – Boston
Perjantai 04.10. klo 03:30
NHL jatkuu perjantain vastaisena yönä kahdeksan ottelun voimin ja otan noston Dallasin ja Bostonin välisestä ottelusta. Kummallakin joukkueella on alla hyvä kausi ja molempia porukoita on helppo veikata tämänkin kauden pudotuspeleihin. Yhteistä joukkueiden viime kaudelle on se, että molemmat hävisivät pudotuspeleissä Stanley Cupin vieneelle St. Louisille.
Kauden jälkeen Dallasin pakka on pysynyt hyvin kasassa – merkittäviä menetyksiä ei ole koettu. Rosteriin on hankittu kokemusta ja nuorten pelaajien entistä vahvempaa esiinmarssia odotellaan. Erityisesti Miro Heiskasen kautta odotellaan suurella mielenkiinnolla. Myös Roope Hintz päässee tulosketjuun sentteriksi. Maalissa Ben Bishop on mies paikallaan, jos pysyy vain ehjänä. Jim Montgomery aloittaa Starsin peräsimessä toisen kautensa ja ennusmerkit ovat kertakaikkiaan hyvät.
Bostonin viime kausi loppui vasta finaalien game seveniin. Myös Boston on pysynyt menestyksekkään viime kauden jälkeen hyvin kasassa. Tuukka Rask jatkaa ykkösvahtina ja Bostonin ykkösketjuhan on Patrice Bergeronin johdolla murhaavan kova. Perustason pitäisi riittää kevyesti kevään jatkopeleihin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Joensuulaispakki Urho Vaakanainen aloittaa kauden farmin puolella.
Lyö vetoa ottelusta:
Dallas on alakerrastaan todella pitävä joukkue. Jos se saa tällä kaudella hyökkäyksenkin kuntoon, pidän sitä erittäin vahvana yhdistelmänä – kuten toki Bostoniakin. Pidän Dallasia kotonaan niukkana suosikkina ja tämänhetkisillä vetomarkkinoilla pelivalintani on Voittaja (sis. JA + RL) Dallas kertoimella 1,95. Eli veto pätee tarvittaessa rankkareihin asti. . LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt