Uransa päättänyt huippuveskari mukaan Liiga-lähetyksiin: Tuo ruutuun täysin uuden näkökulman – ”Aihe on jäänyt aina paitsioon”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan tv-oikeuksia hallinnoiva Telia tiedotti maanantaina kovasta vahvistuksesta tulevan kauden tv-lähetyksiinsä.
Komean uransa viime kauteen Tapparassa päättänyt maalivahti Niklas Bäckström on lähetysten uusi asiantuntija.
– Maalivahdit saavat usein aiheetta kuraa niskaansa. Maailma näyttää aika erilaiselta maskin takaa kuin studiosta, ja sitä näkökulmaa haluan valottaa suomalaisyleisölle. Tietenkin jännittää, mutta onhan tuolla kaukalon puolellakin totuttu muutamiin tiukkoihin tilanteisiin, toteaa Bäckström tiedotteessa.
Myös Telian Liiga-sisältöjen vastaava tuottaja Kalle Takala on Bäckströmin tulosta lähetyksiin innoissaan.
– On mahtavaa saada lajin kirkkaimmissa valoissa meritoitunut huippuveskari motivoituneena mukaan Telian Liiga-tiimiin. Vaikka suomalainen maalivahtituotanto on jo pitkään ollut maailman huippua, tv-tuotannoissa aihe on jäänyt aina paitsioon. Mutta ei jää enää, Takala iloitsee.
Bäckström pelasi aktiiviurallaan peräti 413 NHL-ottelua, joista neljää Calgary Flamesissa pelattua lukuunottamatta kaikki Minnesota Wildissa.
Liigassa HIFK-kasvatti valittiin kaksi kertaa sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Suomen mestaruutta hän pääsi juhlimaan kahdesti Oulun Kärpissä.
Myös Bäckströmin maajoukkueura oli huima. Leijonia neljissä MM-kisoissa ja kaksissa olympialaisissa edustaneen veskarin palkintokaapista löytyy peräti viisi arvokisamitalia: MM-hopea, kaksi MM-pronssia, yksi olympiahopea ja yksi olympiapronssi.
Bäckström toimii tällä hetkellä myös NHL-seura Columbus Blue Jacketsin Euroopan maalivahtivalmentajana.
Kaudella 2019-20 Telian asiantuntijoina toimivat Bäckströmin ohella Ari Vallin, Ismo Lehkonen, Pekka Saravo ja Tomi Kallio.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä