TPS:n viime ajat olleet hullunmyllyä – Kalle Kaskinen kommentoi joukkueen tilaa uuden kauden alla: ”Ainoa, mihin voimme vaikuttaa, on meidän arkinen tekeminen”
HELSINKI. TPS:n viime ajat ovat olleet melkoista myllerrystä. Uuden sesongin alla esillä on ollut tapaus Jonne Virtanen, eikä viime kausikaan loppunut mitenkään erityisen ruusuisesti.
Joukkue valahti kevättalvella runkosarjassa kakkossijalta peräti neloseksi ja syöksy ”kruunautui” katastrofaalisesti. Joukkue lähti laulukuoroon jo puolivälierissä HPK:n oltua parempi voitoin 4-1.
Yleensä vastoinkäymiset opettavat elämässä eniten. TPS:n kohdalla tilanne lienee sama. Viime kauteen on katsottu uuden sesongin alla.
– No tietysti teimme tarkat analyysit siitä, mitä olemme tehneet ja ennen kaikkea mietimme koko matkaa, että miksi jossain vaiheessa kävi näin tai noin ja mitä kävi keväällä, turkulaisten päävalmentaja Kalle Kaskinen sanoi keskiviikkona Liigan avaustilaisuudessa mediajoukon edessä.
– Meidän pitää saada toiminta ja arki paremmaksi kuin viime kaudella. Sitten myös tulos on parempi.
Kaskisen mukaan arjessa on tehty isompia ja pienempiä muutoksia.
– Haemme vahvempaa joukkuepelaamista ja yhtenäisyyttä. Sieltä saa tulla virtuooseja esiin, mutta joukkueena pelaamisen elementti pitää näkyä vahvemmin.

Kaskisen kommenteista voisi päätellä sen, että NY Rangersin juhannuksen kakkosvaraus Kaapo Kakon menettäminen voi olla uhkan lisäksi samalla myös mahdollisuus.
– Uskon, että olemme tietyllä tavalla tasaisempi. Kakko nousi viime kaudella esille virtuoosimaisena hyökkääjänä, oli otsikoissa. Nyt pääsemme ehkä enemmän rummuttamaan neljällä ketjulla.
– On erilaisia pelaajia, erilaisia rooleja ja erilaisia odotuksia.
TPS on suomalaisessa jääkiekossa aina menestyjäkandidaatti, oli puhe mistä kekkereistä hyvänsä – olkoonkin, että viime ajat ovat olleet melkoista hullunmyllyä.
– Ainoa, mihin voimme vaikuttaa, on meidän arkinen tekeminen. Siihen olemme tehneet tarkennuksia, täsmennyksiä ja painotuksia.
– Uskomme, että se tuo sellaisen tuloksen, minkä ansaitsemme.
Vaikka uusia Kakkoja TPS:stä tuskin on hetkeen tulossa, on joukkueessa yksilötasolla potentiaalia.
– Meillä on pari läpilyöntipelaajaa, keille viime kausi oli vaikeampi – ehkä odotukset olivat niin meillä kuin pojilla isommat.
Ja ne ovat?
– Näen että Markus Nurmi ottaa seuraavan stepin. Lauri Pajuniemellä on lahjakkuutta ja potentiaalia. Hän on hyökkäyspään yllätyksellinen pelaaja. Molemmat ovat meidän omia kasvatteja.
TPS avaa uuden liigakautensa lauantaina Ässien isäntänä länsirannikon derbyssä.
Mitä Jonne Virtaselle tapahtui? TPS-luotsi median edessä: ”Seura tiedottaa”
- Antti Pennanen: tällä Suomen EHT-joukkueen pelaajalla on varma lippu MM-kisoihin
- Leijonien Kristian Tanus loistaa Sveitsissä – paljasti syyn lähtöönsä Tapparasta
- Liigan supertähti jäi statistiksi Leijonissa – Topi Nättiseltä tyly tuomio HS:ssä
- Atro Leppäsen jatko ratkesi – NHL:stä tuli tieto!
- HIFK-tähti upotti Ruotsin – Leijonat marssi voitosta voittoon