Nuorten kultaleijonan seura vaihtui – pohtii jo vanhan joukkueensa kohtaamista: ”Varmasti saan kuulla siellä jotakin”
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Miska Siikonen siirtyi keväällä tulevaksi kaudeksi JYPin riveihin.
2016 nuorten maailmanmestaruutta juhlinut Siikonen on edustanut koko aiemman Liiga-uransa Pelicansia ja summasi viime kaudella ennätyspisteensä, kun 56 ottelun saldo oli 13+12=25.
Jyväskylään saapuminen toi mukanaan myös pienen yllätyksen, kun Siikonen nimettiin saman tien joukkueen kapteenistoon ja toimii tulevalla sesongilla JYPin varakipparina.
– Todella iso kunnianosoitus, jota arvostan kovasti. Kyllä se tietyllä tavalla oli yllätys, kun miettii, miten kokeneita pelaajia joukkueessa on. Jos taas mietin ominaisuuksiani ja tyyliäni, se ei ole niin suuri yllätys. Harvemmin kuitenkaan uuteen joukkueeseen tullessa suoraan valitaan kapteenistoon, Siikonen toteaa Liigan virallisella nettisivulla julkaistussa haastattelussa.
Siikosen mukaan uuden seuran odotukset tulokkaalle ovat selvät.
– Valmennusjohto odottaa minulta hyvää kahden suunnan jääkiekkoa, puolustamista, aloitusten voittamista, kamppailupelaamista ja maalineduspelaamista. Olen isokokoinen jätkä ja tykkään olla maalilla. Lisäksi myös tehopisteitä ja johtajuutta, Siikonen painottaa.
B-juniori-ikäisestä aina viime kauteen Pelicansia edustanut Siikonen odottaa innolla tulevan kauden kohtaamisia vanhaa kotiseuraa vastaan.
– Ensi kaudella on varmasti jännä paikka mennä pelaamaan ”Pelsuja” vastaan. Lahti on Lahti. Todella hieno kaupunki, jossa ollaan omien puolella ja tehdään kaikki voiton eteen. Varmasti saan kuulla siellä vastapuolelta jotakin, Siikonen uskoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?