Mikä on iskukyky alkavalla kaudella? KHL:stä palannut Liigan tähtihankinta manasi mennyttä – ”Tulokseni eivät olleet odotettuja kenellekään osapuolelle”

Suomen mestari Charles Bertrand (syksyn 2017 arkistokuvassa) on yksi Liigan mielenkiintoisimmista paluumuuttajista. Tapparaa vahvistava hankinta pelasi viime kaudella ympäri Euroopan, Venäjällä ja Sveitsissä.
Pelit eivät tahtoneet ottaa tuulta siipien alle, kun urakka jäi vaisuksi niin KHL-joukkue Sibir Novosibirskiskissä kuin NLA-porukka Fribourg Gotteronissakin.
Ensiksi mainitussa hyökkääjä iski 23 runkosarjan peliin tehot 2+1=3, Sveitsissä runkosarjan 21 ottelun saldo oli 8+2=10. Viidessä karsintamittelössä tehoja kertyi mallia 1+3=4.
Viime kausi ei ollut helppo etenkään KHL:ssä.
– Tulokseni eivät olleet odotettuja kenellekään osapuolelle. Kausi oli vaikea, mutta nautin joka päivä mennä kaukaloon ja sain mielestäni itsestäni kaiken irti. Nautin pelata KHL:ssä. Jotkut asiat siellä ovat hieman yllättäviä, mutta kokonaisuutena nautin ajastani siellä, Bertrand muisteli Liigan sivuilla.
Ranskalainen pelasi Suomessa ensimmäisen kerran jo kaudella 2009-10 edustettuaan Lukon A-junioreita. Tämän ja Liigan lisäksi kokemusta on myös Mestiksestä. Suomessa hän on pelannut yhteensä noin 500 ottelua.
– Olen juurtunut Suomeen hyvin. Minusta tuntuu, että olen jälleen kotona. Kun lähdin ennen viime kautta Suomesta, olin varma, että palaisin vielä. Ovi aukesi Tapparasta, joten olen iloinen.
Bertrand kertoi myös opiskelevansa suomea enemmän tosissaan kuin koskaan aiemmin.
– Toivottavasti voimme tehdä saman haastattelun ensi kaudella suomeksi. Samoin kuin varmasti ranska, suomi on vaikea ja haastava kieli oppia, Bertrand sanoi.
Ranskalaisen iskukyky alkavan liigakauden alla näyttää olevan luokkaa kivenkova. Esimerkiksi neljässä CHL:n ottelussa hän on latonut neljä pömpeliä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!