Liigan kausiennakko: JYP näyttää viime kauden katastrofin jälkeen heräilemisen merkkejä, mutta ei juhli vieläkään
Kuva: Ilari Isotalo
Liigan runkosarjan alku lähenee kovaa vauhtia. SuomiKiekko-sivusto pohjustaa sesonkia laajasti joukkue-ennakoilla, erilaisilla toppi- ja floppilistoilla sekä haastatteluilla.
Tässä juttusarjassa käydään läpi sivustomme arvio runkosarjan sijoituksista. Seuraavaksi esittelyssä on runkosarjassa arviomme mukaan yhdeksänneksi sijoittuva JYP.
Vahvuudet
JYP on toiseksi vanhin joukkue heti HIFK:n jälkeen, ja sen johtohahmoihin kuulunevat alkavallakin kaudella esimerkiksi sellaiset nimet kuin Jarkko Immonen ja Juha-Pekka Hytönen. Kiitos muun muassa tälle kaksikolle siitä, että joukkue ylsi edes nipin napin viime kaudella jatkoon. Toki Hytösen (7+12=19, -13 ja 0+1, +1) kausi tilastollisesti oli täysi katastrofi, mutta toisaalta pelaaja on arvokas myös kopissa. Muutoksen tuulet puhaltavat joukkueessa kippariosastolla, kun Hytönen ei jatka C-rinnassa. JYPin kapteeniksi nousee kenties yllättäen Juuso Vainio ohi kokeneiden kehäkettujen. Jyväskyläläislaumassa ei ollut viime kaudella oikeastaan mitään muuta hyvää, kuin kokeneempien pelaajien jatkopaikkaan riittäneet panokset. Jyväskylän yllä olisi vieläkin tummempia pilviä, jos joukkue olisi jäänyt viime kaudella runkosarjaan. Jos uusi päävalmentaja Pekka Tirkkonen on onnistunut töissään, palaavat esimerkiksi viime kaudella ulapalla haahuilleet Jerry Turkulainen ja David Tomasek sille tasolle, jota duolta sopii odottaa. Tsekkiä kohtaan ei pidä tietysti olla liian ankara: Hänessä on potentiaalia Turkulaisen tavoin valtavasti, vaikka viime kevättalvi oli melkoista tervanjuontia. Tomasek iski joulu-maaliskuussa yhteensä katastrofaaliset kolme maalia. Se on JYPin liigataipaleen näkökulmasta lienee hyvä asia, ettei joukkue ole mukana pitkien ulkomaanreissujen CHL:ssä.
Heikkoudet
Kaikki muistavat, miten vihkoon JYPin viime kausi meni. Porukka vaihtui kaukalon ulkopuolella kuin sukat konsanaan, kun esimerkiksi päävalmentaja Lauri Merikivi sai kenkää heikon alkukauden jälkeen. Myös pelaajakoordinaattori Jukka Holtari jätti tehtävänsä, ja saman tempun teki toimitusjohtaja Aku Vallenius. Jos oli toiminta sekavaa ja kenties päämäärätöntä kaukalon ulkopuolella, niin sitä samaa se oli kyllä askissakin. Merikiven aikana hurrikaanipaidoilla ei ollut minkäänlaista pelitapaa, vaan pelaaminen oli päätöntä sohimista ilman päämäärää. Punaisesta langasta ei ollut tietoakaan, ja joku saattoi kyseenalaistaa jo ennen viime kauden alkua Merikiven pestaamisen. Jotenkin tuntui, ettei keltanokkaluotsi nauttinut JYP-pelaajiston kunnioitusta. Nyt JYPissä on jo kolmas päävalmentaja vuoden sisään. Merikiveä seurasi Risto Dufva pätkäpestillä ja hänen paikalleen nousi alkavaksi kaudeksi Tirkkonen. Tämä on uhka tai mahdollisuus. Onko uusi luotsi saanut rauhoitettua JYPin kriisien jälkeen, entä onko joukkueeseen luotu oikeasti jonkilainen pelitapa? No, todennäköisesti on. Se onkin sitten eri värssyn arvoinen asia, että miten se tapa johtaa pisteisiin.Näin käy
Runkosarjassa 9. sija JYP menee jatkoon, kun se rymistelee runkosarjasta pudotuspelien avauskierrokselle – kiitos kokemuksen ja nuoruuden hyvän sekoitukset. Joukkueen pelitapa on uuden alun alla todennäköisesti vähän mitä sattuu, mutta Hytöset ja Immoset sekä vastaavasti Turkulaiset ja Vainiot ja muut ovat nyt riittävässä balanssissa jatkopaikan suhteen. Liian räikeitä suvantovaiheita tuskin nähdään viime kauden katastrofin jälkeen. Se opetti. Jyväskylässä pelataan ihan maksimissaan puolivälieriä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”