Kovia pinnoja viime kaudella latonut NHL:n suomalaislupaus taas tikissä – nauttii luotsin kehuja: ”Ymmärrys jääkiekosta on huipputasolla”
NY Islandersin suomalaislupaus Otto Koivula on saanut taipaleelleen rapakon takana lupaavan alun tämän syksyn osalta.
Hyökkääjä iski viime yönä tehot 1+1, kun Islesin tulokkaat kaatoivat Philadelphia Flyersin vastaavat harjoitusottelussa luvuin 5-4. Koivulan maali vei pelin jatkoille, ja lopulta Islanders juhli voittolaukauskisassa.
NY Islandersin kesän 2016 neloskierroksen varausta kehuttiin seuran kotisivuilla. Hänen vaikuttava iltapuhde ei tullut yllätyksenä Islersin farmijoukkue Bridgeport Sound Tigersin luotsi Brent Thompsonille. Koivula oli osoittanut samanlaista taituruutta jo viime kaudella runkosarjassa ja pudotuspeleissä.
Pelaaja iski ensimmäisellä AHL-kaudellaan 69 runkosarjan ottelussa tehot 21+25=46. Viiden pudotuspeliottelun saldo oli 0+2=2.
– Näin Oton edesottamuksia viime kaudella sekä sen, kuinka hän on kehittynyt. Hän tekee töitä kovasti ja ymmärrys jääkiekosta on huipputasolla. Se on hänen suurimpia vahvuuksiaan, Thompson ylisti.
Hänen mukaansa Koivula lisäksi laittaa kaiken likoon ja noudattaa joukkueen pelitapaa.
– Meillä oli korkeat odotukset häntä kohtaan jo viime kaudella ja uskon, että nyt hän on ottamassa askelta oikeaan suuntaan.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Pohjois-Amerikassa pyöräytettiin vaihtokauppa – tietää huonoa Tapparalle?
- Brad Marchandilta tyly kuitti toisen NHL-seuran kapteenivalintaan
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Tappara avasi CHL-kauden voitolla – Tampereella karu yleisömäärä
- Ässille huippuvahvistus – tuore hyökkääjähankinta debytoi kotiavauksessa
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti