KooKoo – Sport: Isännät ideajoukkueena

Liiga
KooKoo – Sport
Keskiviikko 18.09. klo 18:30

Liigassa on alkuviikko vedetty henkeä ja keskiviikkona jyräytetään taas liikkeelle seitsemän ottelun voimin. Vedonlyönnillisesti mielenkiinto osuu ensimmäisenä Kouvolassa pelattavaan KooKoon ja Vaasan Sportin väliseen otteluun. Molemmat joukkueet on etukäteen rankattu tällä kaudella viimeiseen kolmannekseen, mutta onko asia näin yksioikoinen?

KooKoo avasi kauden kahdella Kaakon derbyllä SaiPaa vastaan. Kouvolalaiset olivat molemmissa otteluissa pelillisesti parempia, mutta onnistuivat häviämään ensimmäisen matsin. Toisessa ottelussa Jussi Ahokkaan suojatit olivatkin sitten täysin suvereeneja. Maalissa Henrik Haukeland ei onnistunut ensimmäisessä ottelussa, mutta oli toisessa eleetön. Vielä on hiukan hakusessa, miten iso mittari SaiPa oli, mutta toisen ottelun ylivoima oli ottelun alussa jopa häkellyttävän selvää. KooKoo pelaa aktiivista ja nopeaa kiekkoa, joka oli ainakin SaiPalle liikaa.

Sport avasi kautensa kovimmassa mahdollisessa paikassa, Raksilassa Kärppien vieraana. 3-1 tappiosta huolimatta vaasalaisia ei voi moittia – puolustuksessa pakka pysyi pieniä lapsuksia lukuun ottamatta kasassa ja hyökkäyksissä joukkueen liike oli hyvää luokkaa. Tosin Kärpillä on tapana tehdä ennakkoon heikompia joukkueita vastaan vain tarvittava, eikä tuhlata resursseja isomman eron repimiseen. Sportin erikoistilannepelaaminen ei ollut kummoisella tasolla oululaisia vastaan.

Lyö vetoa ottelusta:

Otan hieman kantaa sen puolesta, että KooKoo voisi olla alkukauden pikku ideajoukkue. Se on hyvällä jalalla liikenteessä ja otan sille petsiä kun vastus on sopivaa luokkaa. Vetosuositus on KooKoo voittaa ottelun kertoimella 2,19.

Nordicbet tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta Nordicbetin tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.