Jättiyllätys! Syvälle Liigassa sukeltanut Ilves antoi monoa mestariluotsille
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa viimeiseksi jämähtänyt ja vain kolme pinnaa yhdellä voitolla kerännyt Ilves on antanut kenkää päävalmentaja Karri Kivelle. Joukkue tiedotti asiasta nettisivuillaan.
Kivi on komeaa menestystä niittänyt luotsi. Hänen palkintokaapistaan löytyvät niin alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus kuin Suomen mestaruus. Ensiksi mainittu tuli Nuorten Leijonien peräsimessä Malmössä vuonna 2014 ja toisena manittu Ässien peräsimessä reilut puoli vuotta aiemmin.
Kivi luotsasi Ilvestä kaudesta 2016-17 lähtien. Meritoitunut valmentaja tuli tupsukorviin KHL-joukkue Traktor Tseljabinskistä, josta hän sai nelikakkosta lähes tarkalleen viisi vuotta sitten.
Ilveksen päävalmentajaksi nousee Jouko Myrrä. Hän on toiminut Ilveksessä Kiven apuvalmentajana tuosta kaudesta 2016-17 lähtien.
Tamperelaisten alkukauden vaikeuksia kuvaa hyvin se, että joukkueella on esimerkiksi paikalliskilpailija Tapparan kärkipaikkaan matkaa jo uskomattomat 20 pinnaa. Ilves on päästänyt Liigassa eniten maaleja, kun oma reppu on heilunut seitsemässä pelissä surkeasti 28 kertaa.
Ilves jatkaa kauden urakkaansa keskiviikkona Lahdessa Pelicansin vieraana. Liigaviikko starttaa maanantaina Hämeenlinnassa ottelulla HPK-Lukko.
Edit klo 10.30: Juttua täydennetty.
Edit klo 10.35: Otsikkoa muokattu.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt jysähti – Joel Armian NHL-seura teki radikaalin ratkaisun!
- Jukurien pistetykki: uusi osoite Liigasta!
- Hurja paljastus: NHL:ssä jysähtää pian supertähtikauppa – yllätysseura mukana
- Sportin tyhjennys jatkuu – Liiga-seura nappasi mestaripuolustajan!
- Jevgeni Malkinin yllätyskommentti laukaisi huhumyllyn – sitten Kyle Dubas teki äkkiliikkeen
- Jesse Puljujärvellä hurja viikonloppu! Taistelee pistepörssin voitosta Sveitsissä
- Patrik Laine haukuttiin täysin lyttyyn: ”Hän on todellinen ankkuri”
- Jukurit-pakille pitkä pelikielto: ”Poikkeuksellinen poikittaisen mailan isku”
- Hurja taistelupari heti kättelyssä! Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit
- NHL-supertähti puhui suunsa puhtaaksi kuumina käyvistä siirtohuhuista
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”