Täyskäännös suunnitelmiin! Suomalaislupaus maitojunalla kotiin rapakon takaa – harjoittelee nyt Liiga-joukkueen mukana

Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella A-nuorten SM-liigan parhaaksi puolustajaksi valittu Jaakko Haarti on liittynyt Pelicansin harjoitusvahvuuteen.
Lahtelaisryhmä kertoo 20-vuotiaan Espoon Bluesin kasvatin tulosta nettisivullaan.
Erinomaisen sesongin jälkeen Haartin alkuperäinen suunnitelma oli siirtyminen Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:han, mutta asiat muuttuivat jo muutaman viikon jälkeen.
– Tein koulun eteen paljon hommia, jotta paikka yliopistoliigassa aukeaisi. Itselleni tuli kuitenkin yllätyksenä, kuinka ratkaisevassa roolissa koulumenestys on yliopistoliigassa myös jääkiekon suhteen. Mikäli et pääse kursseja läpi, niin et pääse pelaamaan ja niin edelleen. Tiedän, että jos haluan satsata jääkiekkoon, niin minun pitää laittaa siihen kaikki panokset, Haarti toteaa Pelicansin nettisivulla.
Haarti kokeekin, että lahtelaisseura on hänen urallaan seuraava oikea askel.
– Olen tosi innoissani tästä hienosta mahdollisuudesta. Olen kuullut koko organisaatiosta pelkkää hyvää ja varsinkin nuorille pelaajille tämä on loistava paikka kehittyä.
Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa, missä lupaava pakki tulevalla sesongilla pelaa.
– Viime kauden suoritukset A-nuorissa osoittavat, että kyseessä on huippuluokan lahjakkuus, mutta totuttelu miesten peleihin ottaa varmasti oman aikansa. Meidän tiivis Peliitat-yhteistyö on tällaisten nuorten pelaajien kohdalla erittäin arvokas, Pelicansin urheilujohtaja Janne Laukkanen toteaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kasperi Kapanen pitkään sivussa
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Kaleva: NHL:ssä hyllytetty Emil Pieniniemi kiistää katoamisväitteet – ”Ei pidä paikkaansa”
- Ville Peltonen vertaa Sveitsiä ja Liigaa HS:lle – tässä suurin ero: ”Fantastisella tasolla”
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Florida Panthersille tipahti loistavia suomalaisuutisia NHL:ssä!
- Doug Shedden lähetti suorat terveiset Liiga-tuomareille
- Urheilucast: HIFK, TPS ja Ilves tekivät tarjouksen nuorelle Liiga-tähdelle – pakit tuli!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Liiga-seuran luvut julki: isot tappiot!
- HIFK teki emämunauksen! HS: Huippunimi tarjosi itseään seuralle – ”Yksi parhaista”
- Tappara-hyökkääjä: Uusi osoite Liigasta!
- Jonne Virtanen: tässä on ensi kauden työpaikka!
- Ikoninen kaksikko palaa yhteen – Jokerit jysäytti yllätysdiilin!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- NHL:ssä jysähti yllätyskauppa – konkari tekee paluun!
- Joakim Kemell passitettiin AHL:ään – faneilta täystyrmäys: ”Olen kyllästynyt tähän”
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- NHL-pakki iski Connor McDavidia arkaan paikkaan – nyt pamahti sakot
- Komea ura päätökseen! SS: Jokereiden mestaripuolustaja ripustaa luistimet naulaan