Jääkiekkoaiheisen Eliteprospects-sivuston hallitsema Rinkside käsitteli eräässä artikkelissaan suomalaislupaus Toni Utusen tilannetta. Alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari on Vancouver Canucksin viidennen kierroksen varaus juhannukselta 2018.

Lähteen mukaan Utusella on varaa pullistella puolustuspään taidoillaan, vaikka suuri yleisö mahtaa muistaa hänet parhaiten valtavan isoista maaleista nuorten MM-kisoissa. Utunen ampui Kanadaa vastaan pelatussa alle 20-vuotiaiden puolivälierässä tammikuussa jatkoerämaalin.

Venäjän pakki upotti vuoden 2017 alle 18-vuotiaiden MM-kisojen välierässä niin ikään jatkoerähäkillä.

– Utunen putsaa kiekkoa turvallisesti, ja lisäksi hän osaa käsitellä sitä ja antaa tarkkoja syöttöjä. Nopeus on hyvällä tasolla. Utunen on ase ylivoimassa, toimittaja Russ Cohen kirjoitti jutussaan viitaten pelaajan viimeisimpiin näyttöihin.

Kirjoittajan mukaan joskus aikoinaan on ollut se käsitys, että Utunen olisi puolustava puolustaja.

– Näin siksi, että hän oli tuossa roolissa Liigassa.

– Nyt se on osoittautunut vääräksi.

Jatkoerämaalit puhukoon puolestaan. Toisaalta lähde kehui puolustavan pakinkin tehtävien sujuvan Utuselta.

– Puolustuksessa hän sulkee tilan ja ottaa aikaa. Hän on aktiivinen mailan kanssa ja lisäksi erittäin kurinalainen – Utunen ei ota tyhmiä rangaistuksia.

Vasta 19-vuotias puolustaja aloittaa lähteen mukaan Suomessa viimeisen kautensa. Kotimaa jää taakse pian.

– Utunen tulee Tapparaan todennäköisesti viimeisen kerran. Jos asiat menevät hyvin, hänellä on hyvä kausi liigassa ja vankat nuorten maailmanmestaruuskisat, todennäköisesti hän lähtee Pohjois-Amerikkaan.

Pakki on luutinut Liigassa kaikkiaan 66 ottelussa tehoin 1+2=3.