NHL:ään ykköskierroksella varattu suomalainen yksi kaikkien aikojen flopeista? Avautuu nyt rajusti: ”Se oli henkisesti raskasta, mutta siitä piti vaan taistella läpi”
Dallas Starsin paidasta tutuksi tullut Julius Honka on yksi kuumimpia suomalaisnimiä NHL:ssä. Ei tosin positiivisessa valossa, vaan päinvastaisessa sellaisessa. Suomalainen pelasi tähtipaidoissa viime kaudella vain 29 ottelussa, joissa kertyi tehot 0+4=4.
Hongan tulevaisuudesta ei oikein kukaan tunnu tietävän mitään. Jos on tämä aika jollain tavalla opettavaista, niin niin taatusti oli mennytkin sesonki.
– Sain pelata, mutta oma rooli jäi hukkaan. Keskityin sitten vaan treenaamiseen, että olin koko ajan valmiina. Se oli henkisesti raskasta, mutta siitä piti vaan taistella läpi, pakki sanoi NHL:n suomenkieliselle sivustolle.
NHL:ään kesällä 2014 ykköskierroksella numerolla 14 varattu puolustaja suhtautuu tulevaan rennoin mielin – vaikka hän on flopannut taalajäillä totaalisesti varausnumeroon nähden.
– Edessä on mielenkiintoisia aikoja, mitä nyt sitten tuleekaan. Odottavaisin mielin mennään syksyä kohti.
Hongalle on kertynyt otteluita taalajäillä kolmella kaudella vain reilun kauden verran. Runkosarjan 87 peliä ovat tuoneet tehot 2+11=13. Pudotuspeleistä kokemusta ei edes ole.
Honka kertoi lähteelle, että hän haluaisi näyttää omaa osaamistaan muille viime kautta enemmän.
– Toivon, että pääsen pelaamaan omana itsenäni, eivätkä mitkään muut asiat vaivaa. Se olisi isoin juttu.
Menneet ajat ovat laskeneet ykköskierroksen varauksen arvoa rajusti. The Athletic -lehden toimittaja Sean Shapiro kertoi jo aiemmin uskovansa siihen, ettei Hongalla ja Dallasilla ole enää yhteistä tulevaisuutta.
Sanat ”yksi kaikkien aikojen flopeista” eivät valitettavasti kuulosta lainkaan liioitellulta Hongan kohdalla.
– Realistinen vastike Hongasta olisi tällä hetkellä parhaimmillaan neljännen kierroksen varausvuoro, toimittaja latasi taannoin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kahdeksan maalia! Ilves hirmuiskussa
- MM-kisat käyntiin – tässä Nuorten Leijonien kentälliset avausotteluun!
- IL: Jokereille kova kaappaus SM-liigasta
- Tappara muisti Pate Mustajärveä ja otti murskavoiton
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Nuoret Leijonat: Näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki lähti NHL:stä joulutauon aikana – miljoonasopimus revitään!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!