NHL-vahti luopui toistaiseksi ammattilaiskiekkoilijan urasta – siirtyy valmentajaksi!
Ruotsalaisvahti Eddie Läckin kiekkoura on ollut jo pitkään kovassa laskussa. Aikoinaan huippulupaava maalivahti vei Roberto Luongolta ykköstorjujan viitan Vancouver Canucksissa, mutta viime aikoina hän on valahtanut AHL-tasolle.
Viime kaudella Läck pelasi ainoastaan kuusi ottelua New Jersey Devilsin farmijoukkueessa. Noissa otteluissa hänen torjuntaprosenttinsa oli vaatimaton 86,3.
Tällä hetkellä Läck toipuu joulukuisesta lonkkaleikkauksestaan. Hän on NHL:ssä vapaa agentti, mutta varsinaisesti työtön hän ei ole. Läck on siirtynyt maalivahtivalmentajaksi Arizona Staten jääkiekkojoukkueeseen.
– Uskon, että voin jakaa paljon. Luonnollisesti tiedän paljon maalivahdin pelipaikasta. Sitä minä olen tehnyt koko elämäni. Tähän mennessä valmentaminen on tullut minulle luonnostaan, Läck kommentoi uutta pestiään.
NHL-uraansa torjuja ei silti ole haudannut kokonaan.
– Jokapäiväisessä elämässäni voin hyvin. Olen todella onnellinen, että pääsin tähän pisteeseen, mutta juuri nyt kehoni ei salli minun pelata ammattilaiskiekkoa. Toivottavasti, jos jatkan kuntoutusta ja teen oikeita asioita, tunnen oloni paremmaksi myös jäällä.
LUE MYÖS:
- Siirto luvassa? SHL:n kaksi kovapalkkaista puolustajaa heitetty katsomoon
- Jokerit: supertähti ulos ykkösketjusta
- MTV: Karri Kivi vaatii muutosta Liigaan: ”Miksi seurat eivät halua tehdä niin?”
- Dallas Stars vahvistuu yli 1 200 NHL-ottelun mestarihyökkääjällä
- NHL:n ykkösvaraus penkitettiin – päävalmentaja myönsi suoraan: ”Minun olisi pitänyt”
- Suomalaislegendan hurja saavutus sai jatkoa – Brady Tkachuk toisti 40 vuotta vanhan tempun
- Aatu Räty kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen yllättävä käänne!
- Kai Suikkanen: tämä on kokoonpanosta kadonneen Robert Rooban tilanne
- Kärpät julkaisi jatkosopimuksen: ”Tärkeä palanen”
- Lakkoilu on käynyt kalliiksi! Connor Hellebuyck menettänyt jättisumman muutamassa viikossa
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä