Kaapo Kakko sai kehut asiantuntijoilta – piikittelivät Jack Hughesin varannutta Devilsiä: ”Monien laskuissa Kakko oli mahdollisesti ykkönen – muttei New Jerseyssä”
NY Rangersiin juhannuksena kakkosena varattu Kaapo Kakko sai NHL Tonight -ohjelmassa Mike Johnsonin ja Sam Cosentinon vuolaat kehut. Taalajäillä yhteensä lähes 700 ottelua pelannut Johnson ja selostaja Cosentino olivat ällistyneen oloisia suomalaisen otteista Slovakian kultaisissa MM-kisoissa.
– Me näimme, mihin hän pystyi MM-kisoissa. Usein voi mennä kausi tai kaksi, että tottuu pelaamaan NHL-pakkeja vastaan. Kakon ei kuitenkaan tarvitsisi kehittyä enää fyysisemmäksi tai nopeammaksi.
– Niin kuitenkin käy.
MM-kisat olivat oiva näyteikkuna. 18-vuotias laituri paukutti tehot 6+1=7 voittaen jo kolmannen maailmanmestaruuden.
– Hän pelasi upeasti, selostaja ylisti.
Kakko voi Johnsonin mukaan pärjätä nykyisellä pelityylillään. Kaksikko näki, että Kakon vahvuuksia ovat koko ja sen myötä kiekon suojaaminen sekä luistelutaito.
Niistä on iloa NY Rangerissa, joka on asiantuntijoiden mielestä hyvä paikka Kakolle.
– Kyseessä on nuori joukkue, jossa Kakko pääsee pelaamaan taitavien hyökkääjien kanssa. MM-kisojen aikaan ei ollut täyttä varmuutta siitä, pitäisikö NHL-draftissa ykkösenä varata Kakko vai Jack Hughes, Johnson murjaisi.
Cosentino antoi melkoisen piikin jenkin varanneen New Jersey Devilsin suuntaan.
– Monien laskuissa Kakko oli mahdollisesti ykkönen – muttei New Jerseyssä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!