Hurja paljastus: Ruotsin päävalmentaja hoiti tehtäväänsä karmeasta perhetilanteesta huolimatta – MM-kisoissa lähtövalmiudessa kotiin!
Ruotsin maajoukkuetta kevään MM-kisoihin asti luotsanneen Rikard Grönborgin viimeinen vuosi ei ole ollut helppo.
Grönborgin yksivuotias tytär Grace Callie kärsi synnynnäisestä viasta, jonka vuoksi hänellä oli hengitysvaikeuksia. Syynä tähän oli kurkun yläosan kapeus.
– Huomasimme jo alussa ettei hän hengittänyt kunnolla. Hengitys pysähtyi öisin useita kertoja, joka viides tai kuudes tunti. Meidän oli herätettävä hänet hengittämään. Asetimme hälytyksen, joka laukesi aina kun hän lopetti hengittämisen, Grönborg muisteli Expressenille.
Pienen lapsen vaikeudet heijastuivat koko perheeseen ja varsinkin Grönborgin vaimo joutui koville valmentajan joutuessa olemaan työnsä vuoksi paljon pois kotoa. Tuolloin huomiota tarvitsi myös pariskunnan toinen, seitsemänvuotias tytär.
Hengitysvaikeuksien lisäksi Grace Callie sai myös vakavia kouristelukohtauksia.
Tyttären saadessa kohtauksen ensimmäistä kertaa, oli Grönborg kaukana kotoa. Hän oli Calgaryssa katsastamassa NHL-pelaajia MM-kisoja varten.
Luotsi heräsi hotellihuoneessaan viideltä aamulla vaimonsa soittoon. Puoliso kertoi olevansa tyttären kanssa matkalla sairaalaan, jossa ennuste oli paha.
Tilanne oli painajaismainen ja Grönborg pohti vaihtoehtoja.
– Mitä h**vettiä oikein teen? Lähdenkö kotiin? Olen ollut poissa kaksi viikkoa ja matka kestäisi vielä viikon. Olin Calgaryssa, kaukana kotoa. Onneksi pian tuli kuitenkin hyviä uutisia, joten päätin jäädä, Grönborg muistelee.
Tapahtuneen jälkeen Grönborg oli koko ajan valmiudessa lähtemään tyttärensä luo, missä ikinä olikaan. Koko Tre Kronor-joukkue oli tietoinen asiasta ja tilanne oli ”päällä” myös MM-kisojen aikana.
– Meillä oli suunnitelma, mutta sitten kaikki parani ja koko perhe oli mukanani Bratislavassa viikon verran, oli mahtavaa että he olivat siellä, Grönborg painottaa.
Nyt kaikki vaikuttaa paremmalta ja perhe on muuttanut Grönborgin uuden työn perässä Sveitsiin, jossa hän luotsaa tulevalla kaudella NLA-joukkue Zürich Lionsia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia