Hokkarit naulaan? Nämä kuusi NHL-veteraania lopettamassa uransa alkavaan kauteen
Alkava NHL-kausi on jäämässä suurella todennäköisyydellä viimeiseksi useammalle taalajäiden pitkäaikaisista kiintotähdistä.
The Hockey News -lehti nimesi viisi todennäköisesti uransa tähän kauteen päättävää pelimiestä.
Zdeno Chara, Boston Bruins
Bruinsin pitkäaikainen kippari solmi maaliskuussa vuoden jatkosopimuksen. Mies on sopimuksen umpeutuessa jo 43-vuotias, joten NHL:n ikänestorin uran päätös lienee varsin todennäköistä tulevana keväänä. Tuleva Hall of Fame -puolustaja.
Ryan Miller, Anaheim Ducks
39-vuotias maalivahti aloittaa kolmannen kautensa Ducksin kakkosmiehenä. Kaudella 2003-04 NHL:ssä debytoinut konkari on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista. Yhdysvaltalaismaalivahtien voittotilaston ykkösnimi on joka tapauksessa pelannut todella ansiokkaan uran maailman huipulla.
Craig Anderson, Ottawa Senators
Senatorsin kulmakiviin koko vuosikymmenen ajan kuulunut 38-vuotias maalivahti on samalla seurahistorian paras veräjänvartija. Vielä viime kaudellakin 50 runkosarjaottelussa torjunut Anderson ei enää kuulu sarjan eliittivahtien joukkoon, minkä lisäksi Senatorsissa käynnissä oleva nuorennusleikkaus tarkoittaa suurella todennäköisyydellä sitä, että seura luottaa jatkossa enemmän nuoriin tulevaisuuden nimiinsä, Anders Nilssoniin, Marcus Hogbergiin sekä Filip Gustavssoniin.
Ron Hainsey, Ottawa Senators
Palkkakatto-ongelmien vuoksi Torontosta Ottawaan siirtynyt konkari tuo kokemusta Thomas Chabotin ja muiden nuorten Sens-pakkien keskelle. Toimii Senatorsissa mentorina, joskin pelillinen anti on jo hiipumaan päin.
Deryk Engelland, Vegas Golden Knights
Oman kylän poika liittyi Vegasiin laajennusdraftin yhteydessä. Koko Vegasin kiekkoyhteisön liiderinä toiminut konkaripuolustaja on kenties fanien suurin suosikki kaupungissa. Solmi vielä vuoden ja 700 000 dollarin jatkosopimuksen, joskin pelillinen anti joukkueelle on jo kaukana takavuosien tasosta. Jatkanee seuran palveluksessa muissa tehtävissä kauden jälkeen.
Jason Spezza, Toronto Maple Leafs
Entinen supertähti palasi päättämään NHL-uransa kotikaupunkinsa seurassa vuoden ja 700 000 dollarin minimisopimuksella. Mahdollisuus kruunata ura Stanley Cupiin kotimaisemissa on kiekkoromantiikan kannalta kesän parhaita siirtoja. Rooli jäämässä minimaaliseksi, mutta saattaa silti tuoda tulitukea 20-30 tehopinnan verran. Ripustanee tuloksista riippumatta hokkarit naulaan kauden päätteeksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia