Mikko Kousa kiekkoilee tulevalla sesongilla pitkästä aikaa jälleen HIFK:ssa.

31-vuotias puolustaja edusti helsinkiläisseuraa kahden kauden ajan 2010-12 ja pääsi tuolloin juhlimaan myös Suomen mestaruutta keväällä 2011.

Sen jälkeen Kousa kiersi vuosina 2012-16 yhteensä peräti seitsemän seuraa ja tutuksi tulivat itäliiga KHL, Ruotsin pääsarja SHL, Sveitsin NLA, sekä muutamat Liiga-joukkueet ennen kuin lahtelaislähtöinen pakki palasi kotikonnuilleen edustaen viimeiset kaksi ja puoli kautta Pelicansia.

Viime viikonloppuna Kousa otti kauden ensipotkunsa Tampere Cupissa. IFK:n saldoksi jäi yksi voitto ja yksi tappio.

– Vähän kaksijakoinen fiilis jäi. Onhan se vielä vähän sähläämistä. Sitä vain haluaa näyttää niin paljon. Ja ne kaikki kikat mitä olet kesällä keksinyt, Kousa pohdiskeli HIFK:n nettisivulla.

Uuteen Liiga-sesonkiin hän kertoo lähteväsä todella odottavaisella mielellä.

– Aivan mahtavaa olla takaisin täällä. Mulla on niin paljon lämpimiä muistoja täältä viime reissulta, että haluan kokea saman uudestaan. Tämä seura on antanut mulle paljon ja haluan myös antaa takaisin. Todella odotan tosipelien alkua, Kousa toteaa.

Kousalla on allaan erinomainen kausi, sillä viime sesongilla taitava pakki sivusi yhden kauden piste-ennätystään Liigassa, kun 50 otteluun tärähti komeat 34 (10+24) tehopistettä.

Samat pinnat hän kasasi myös edellisen HIFK-reissunsa viimeisellä kaudella 2011-12.