Hallitseva Suomen mestari avasi kautensa rohkaisevasti, vaikka KHL-joukkue antoi kuonoon – ”Oli haastavaa”
Kuva: Juha Tamminen
Hallitseva Suomen mestari HPK aloitti kiekkokautensa tiistaina Valkeakoskella Sibir Novosibirskiä vastaan. Ottelu päättyi venäläisvieraille voittolaukauskisan jälkeen numeroin 3-2.
Suomenmestariluotsi Antti Pennanen katsoi tuloksen taakse, ja näki siellä hyviäkin asioita. Kerhon edellisestä ottelusta on aikaa kolmisen kuukautta.
– Paljon oli hyviä suorituksia, mutta tietenkin osalla ehkä näkyi se, että pelattiin ensimmäistä peliä ja sen takia oli haastavaa. Ei vielä mainita nimiä sen tarkemmin, mutta myös positiivisia yllätyksiä oli mukana, päävalmentaja sanoi seuran kotisivuilla.
Pennasen mukaan Kerho oli pari erää niskan päällä, mutta.
– Kolmas erä oli sitten tasaisempi, eikä oikein saatu hyökkäyspeliä kuntoon siinä. Otettiin tyhmiä jäähyjä, jotka sotkivat omaa peliä. Jos lasketaan maalipaikkoja sieltä omalta alueelta, niin ei niitä montaa ollut. Ennemmin nekin tulivat sen seurauksena, että sählättiin kiekon kanssa.
Kerhon harjoituspeliurakka jatkuu viikonloppuna kotiturnauksessa, jossa vastaan tulevat saksalainen Löwen ja Pelicans.
– Ei tämän päivän kokoonpanosta kauhean montaa pelaa perjantaina. Tarkoitus on ajaa uusia pelaajia sisään, joista sitten saadaan informaatiota. Perjantain jälkeen katsotaan sitten lauantain kokoonpano.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta