Coloradon seurapomo vahvistaa: Mikko Rantasen sopimusneuvottelut täysin jäissä – esittää yhden toiveen!
Colorado Avalanchen Mikko Rantasen jatkosopimusta on odoteltu NHL-piireissä koko kesän ajan.
Osapuolten välillä tilanne on kuitenkin ollut koko kesän ajan täysin jäissä. Suomalaishyökkääjä ei ole saanut seuraltaan ainuttakaan jatkosopimustarjousta, ja asian myöntää nyt medialle myös seuran GM Joe Sakic. Kyseessä lienee kuitenkin puhdas taktiikka, jossa halutaan ensin odotella rauhassa NHL:n muiden rajoitettujen vapaiden agenttien ratkaisuja.
– Meillä ei ole ollut juurikaan keskusteluita varaustilaisuuden jälkeen, mutta harjoitusleiri on tulossa, ja silloin paine kasvaa molempien suunnalla, Sakic vahvisti medialle torstaina.
– Haluamme hänet tänne (Coloradoon) harjoitusleirille. Kukaan ei kaipaa häiriöitä, joten toivottavasti olemme yhteyksissä pikaisesti ja saamme jotain aikaiseksi, Sakic lisäsi The Denver Postille.
– Meillä on tavallaan aika hyvä käsitys siitä, missä mennään. Toivottavasti siitä ei tule niin vaikeaa, kun aloitamme yhteydenpidon pian.
Yksi ehto seurapomolla kuitenkin 22-vuotiaan suomalaisen sopimuksen varalle on.
– En halua tehdä siltasopimusta. Puhuin Mikon kanssa ja olen varma, että hänkin haluaa ennen kaikkea pitkän sopimuksen, Sakic avaa.
Sakic kertoi soittaneensa Rantaselle ensimmäistä kertaa hiljattain – kyselläkseen kuulumisia.
– En soittanut hänelle neuvotteluiden takia vaan kysyin vain, miten hänen kesänsä on mennyt ja kerroin, että haluaisimme tehdä pitkäaikaisen sopimuksen. Tein sen itseni ja (Rantasen agentin) Mike Liutin takia. Halusin vain päästä yhteyksiin, Sakic paljastaa.
Rantanen iski viime kaudella uransa parhaat tehot, 87 (31+56) tehopinnaa 74 pelissä.
LUE MYÖS: Kaapo Kakko Ylelle: kesä kulunut treenaten ja lööppejä vältellen!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!