Ville Vahalahti on palannut TPS:aan – kertoo nyt lähdöstään Raumalle ja tulevaisuudestaan
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseuran pelaajaikoneihin lukeutuva Ville Vahalahti on palannut turkulaisorganisaatioon, TPS:n nettisivuilla kerrotaan. Vahalahti kertoo asiasta TPS:n pelejä tulevalla kaudella Radio Citylle selostavan Markku Silvennoisen juttusarjassa.
Vahalahdella ei ole seurassa tarkkaa toimenkuvaa. Hän tutustuu seurassa eri rooleihin, mutta TPS ei maksa ex-pelaajalleen palkkaa. Entinen hyökkääjä saa vakuutusturvaa, sillä hänen uransa päättyi viime kaudella loukkaantumiseen.
− Katselen miten huoltopuolen homma toimii. Autan heitä missä he ikinä apua tarvitsevatkaan ja autan myös Fredrik Norrenaa joukkueenjohtajan tehtävissä, Vahalahti kertoo.
Vahalahti sanoo, että tulevaisuus on vielä auki, mutta jatkaa, että yksi vaihtoehdoista on valmennustutkinnon suorittaminen. Nelinkertainen Suomen mestari on aiemminkin väläytellyt kiinnostuksestaan valmennuspuuhiin.
Vahalahti lähti Palloseurasta Raumalle Lukon riveihin kaudeksi 2013−14. Siirto herätti tuolloin paljon keskustelua, sillä monet odottivat pitkäaikaisen TPS:n pelaajan ja kapteenin jatkavan seurassa liigauransa loppuun saakka. Toisin kuitenkin kävi.
− Tuli ilmeisesti joku väärinkäsitys, että olisin aivan romuna ja kaiken kukkuraksi ei seuran puolesta ollut niin innostusta minua pitääkään.
Vahalahti pelasi heti siirtonsa jälkeen uransa tehokkaimman liigakauden, kun laitahyökkääjä takoi 59 runkosarjapeliin tehot 20+32=52. Vahalahti ei kadu lähtöään, vaikka rakkaat mustavalkoiset värit vaihtuivat Rauman sinikeltaisiin.
− Siinä oli tosiaan kaikennäköistä ja tuli sellainen olo, että en minä tänne väkisin jää. Nyt jälkikäteen voi sanoa, että onneksi lähdin, koska pelivuosia tuli sen ansiosta varmasti lisää, Vahalahti miettii.
Paraisilla syntynyt Vahalahti pelasi liigaurallaan 977 ottelua runkosarjassa ja 107 pudotuspeleissä. Tehopisteitä hän teki runkosarja ja pudotuspelit yhteenlaskettuna 287+461=748.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Yllättävä kuvio – Lukon ulkomaalaisvahvistus lähellä uutta seuraa
- Viime hetken ratkaisu – Leijonien jyräämän NHL-vahdin miljoonavääntö päättyi
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Kesän jättisiirto – Patrick Kane teki ratkaisunsa
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Sveitsiläisseuralta kova kiinnitys – haaviin yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä
- Tapparan mestaripuolustaja: uusi joukkue selvillä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa