Nuoriin Leijoniin murtautunut KooKoo-hyökkääjä Joonas Oden häikäisi maanantai-iltana Vierumäellä Sveitsiä vastaan pelatussa maaottelussa iskettyään päätöserässä 11 sekunnin sisään peräti kaksi häkkiä. – Toisen erän jälkeen päätin, että minun on onnistuttava maalinteossa. Niitä tuli sitten kaksi, luistelemalla nopeasti ja ajamalla maalille, Oden kertoi leijonat.fi-sivuston mukaan. Hyökkääjä tuli kiekkoväelle tutuksi viime keväänä murtauduttuaan KooKoon kärkikaartiin. Pelaaja teki 20 runkosarjan ottelussa kelpopinnat 5+6=11. Kun nyt tuli kaksi maalia heti kauden ensimmäisessä maaottelussa, on lienee syytä kysyä, että enteilevätkö teot uran parasta kautta? – Uskoisin niin. Olen kesäharjoittelussani pyrkinyt kehittämään maalintekoa, mailankäsittelyä sekä kiekon suojaamista. Maanantain peli päättyi sinivalkoisten murskaavaan 8-1-voittoon. Suomen nuoret jatkavat urakkaansa tiistaina kohtaamalla Tsekin.

LUE MYÖS: