On aika unohtaa Leijonien maailmanmestaruus? Suomalaishyökkääjä lisäsi paljon puhuvan päivityksen – ”Aika, kun edelliset ei merkkaa”

Jääkiekon tuore maailmanmestari Harri Pesonen lisäsi Twitter-tililleen tyylikkään postauksen menneestä ja tulevasta. Rivien välistä voisi päätellä, että kultaisten MM-kisojen viimeisen maalin iskenyt hyökkääjä katsoo eteenpäin, ja nyt mestaruus jää ajatuksissa taakse.
– Aika, kun edelliset ei merkkaa. Aika todistaa itselle, että pystyy. Aika kiitää, aika kiittää.
– Mulla on paljon hyviä ihmisiä elämässä, mut pitää mennä. Takaisin hallille ja hommiin. Siellä mä oon kasvanut ja sinne mä kuulun, Sveitsin pääsarja NLA:ssa Tigersia edustava maailmanmestari tunnelmoi.
Pesonen tietää, mistä kirjoittaa. Hän on todistanut olevansa huippu-urheilija, sillä palkintokaapissa on MM-kullan lisäksi myös kaksi Suomen mestaruutta.
Muuramelainen latoi Slovakian MM-jäillä kymmenessä ottelussa huippupisteet 4+3=7. Myös seurajoukkueessa jälki oli viime kaudella vakuuttavaa, sillä 50 runkosarjan pelissä syntyivät tehot 21+22=43. Kuuden pudotuspeliottelun saldo oli 2+2=4.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!