Edmonton Oilersin tuoreen hyökkääjähankinnan yllä kovat odotukset: ”Osaa laittaa kiekon maaliin”
Edmonton Oilers hankki perjantaina riveihinsä kokeneen hyökkääjä James Nealin, joka saapuu seuraan Calgary Flamesistä vaihdossa toiseen viime vuosina alle odotusten pelanneeseen kallispalkkaiseen hyökkääjään Milan Luciciin.
Parhaalla kaudellaan 40 maalia NHL:ssä tykittänyt 31-vuotias Neal floppasi viimeisessä seurassaan Flamesissä pahemman kerran tehden viime kaudella vain seitsemän maalia. Oilersin GM Ken Holland uskoo silti miehellä olevan yhä annettavaa hyökkäyspäässä.
– Mielestämme James tulee olemaan kärkikuusikon hyökkääjä seurassamme. Hän on tehnyt vähintään 20 maalia kymmenellä yhdestätoista NHL-kaudestaan ja tulee saamaan kunnollisen paikan näyttää osaamistaan kahden kärkisentterimme rinnalla. Lisäksi hän tulee saamaan näyttöpaikan kahdesta ylivoimaviisikostamme, Holland lupaa NHL:n verkkosivuilla.
– Hän tulee saamaan paikan Connor McDavidin, Leon Draisaitlin tai Ryan Nugent-Hopkinsin rinnalla, jotka kaikki osaavat luoda maalipaikkoja ketjukavereilleen. James on osoittanut urallaan, että saadessaan maalipaikan hän osaa myös laittaa kiekkoa maaliin, Holland muistuttaa takavuosien maalitykin potentiaalista.
Nealin vuosipalkka on viime kausiin nähden muhkeat 5,75 miljoonaa dollaria kaudessa, joskin nyt miehelle ollaan antamassa todellinen tilaisuus saada uransa vielä kerran raiteilleen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona