Jarmo Kekäläiselle kova menetys, tähti Kaapo Kakon rinnalle – IS: GM kertoi, miksi hänen huippupelaajansa lähti
Suomalais-GM Jarmo Kekäläisen johtama Columbus Blue Jackets koki äskettäin kovan menetyksen. Venäläishyökkääjä Artemi Panarin jätti joukkueen pelattuaan siellä kaksi kautta. Pistelingon tie vie seuraavaksi NY Rangersiin.
– Panarinin yritimme pitää hinnalla millä hyvänsä, mutta kun hän ei halunnut jäädä, vaan halusi isoon kaupunkiin, niin me emme valitettavasti pystyneet tarjoamaan 20 miljoonan asukkaan kaupunkia, Kekäläinen kertoi Ilta-Sanomille.
Kekäläisen mukaan Panarin tuskin vaihtoi seuraa ainakaan sen takia, että hän saisi paremmat mahdollisuudet voittaa Stanley Cupin ensi kaudella.
– Kaikilla ihmisillä on erilaisia asioita, jotka ovat heille tärkeitä ja eikä sille voi mitään. Hänellä oli oikeus valita joukkueensa sillä perusteella, mitä hän itse haluaa ja sitä meidän pitää kunnioittaa.
Panarin paiskoi viime kaudella 79 ottelussa tehot 28+59=87. Pudotuspeleissä 10 ottelun saldo oli 5+6=11. Kummatkin noteeraukset olivat hänen uransa parhaat.
Ensi kaudella venäläisen edustama NY Rangers on tehnyt kesällä kovia hankintoja muutenkin. Se varasi juhannuksena Kaapo Kakon kakkosena.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
Kohu Patrik Laineen ympärillä jatkuu – olivatko karut puheet suomalaisen ongelmista vain ovela kikka?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!