Buffalo Sabresin puolustaja Rasmus Ristolainen nousi torstaina otsikoihin Suomessa saamillaan jättimäisillä 120 680 euron ylinopeussakoillaan.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Ristolaisen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kun hän ajoi 3. toukokuuta 81 km/h -nopeudella Turun keskustassa Linnankadulla, jossa nopeusrajoitus oli 40 km/h.

Käräjäoikeus näki, että teko olisi voinut aiheuttaa vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle, ja tämän takia se katsottiin törkeäksi.

Ilta-Sanomat sai perjantaina haltuunsa kuulustelukertomuksen, jossa Ristolainen valaisi tilannetta poliisille.

– Olin ajamassa kohti Tuomiokirkkoa. Edessäni seisoi auto, joka melkein pysähtyi välillä ja seilasi kaistalla puolelta toiselle, Ristolainen kertoi.

– Linnankadulla tulee pieni pätkä ennen Kristiinankatua, jossa on kaksi (samansuuntaista) ajokaistaa. Ajattelin, että ohitan edellä ajaneen auton ennen kuin ajan sen perään, kun nopeus vaihteli jatkuvasti.

Ristolainen kertoi lähteneensä ohittamaan toista autoa vasemmalta puolelta kaksikaistaisella tiellä.

– Kiihdytin, jotta pääsin ohitse, ja sen jälkeen hiljensin heti nopeuttani. Koko tapahtuma kesti varmaan viisi sekuntia.

Ristolaista vastaan saapui juuri ohitushetkellä poliisipartio, joka pysäytti NHL-tähden ja kertoi hänen ajaneen ylinopeutta.

– Mitattu nopeus tuli yllätyksenä, koska en mielestäni ajanut niin kovaa. Myönnän kuitenkin, että mitattu nopeus voi pitää paikkaansa. Ohitus ja siten myös nopeus oli aivan hetkellinen ja ajettu kohdassa, jossa on kaksi ajokaistaa samaan suuntaan. En kokenut vaarantavani muita. Jarrutin jo ennen seuraavaa risteystä.

Suomalaistähti kertoo tarvitsevansa ajo-oikeutta ammattinsa takia.

– Käyn 12 kertaa viikossa harjoituksissa. Lisäksi olen luvannut osallistua lukuisiin hyväntekeväisyystilaisuuksiin. Ajokielto aiheuttaa ongelmia liikkumisessani.

Ristolainen kieltäytyi tapauksen kirjallisesta menettelystä ja ilmoitti haluavansa mennä itse oikeuteen selvittämään tapahtunutta.

Sabres-tähti käytti käsittelyssä todisteina testivideota kuljettamastaan Mercedes Benz G500 -autosta ja sen ominaisuuksia merkin nettisivuilta.