Suomalaisen Cup-voittajan ura uuteen liitoon? Lähtee taistelemaan paikasta NHL-menestyjän rosteriin muun muassa maanmiehensä kanssa
Olli Määtän elämässä kääntyi äskettäin tyystin uusi sivu. Pelaaja vaihtoi Pittsburgh Penguinsin Chicago Blackhawksiin, ja nyt kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja kilpailee peliajasta uudessa työnantajassa NHL:n suomenkielisen sivuston arvion mukaan Connor Murphyn, Gustav Forslingin, Carl Dahlströmin ja Slater Koekkoekin kanssa.
Kilpailijoihin mukaan voinee laskea myös Henri Jokiharjun. Blackhawksin GM Stan Bowman kertoi sivustolle pitävänsä Määtän pelistä kokonaisuutena.
– Hän löytää hienosti vapaat kaverit ja saa toimitettua kiekkoa nopeasti eteenpäin. Ollin suurin vahvuus on kuitenkin hänen kykynsä pelata luotettavaa puolustuspeliä. Meillä oli siinä puutteita viime kaudella, joten hänestä on meille apua. Hän on nuori kaveri, mutta uskon hänen sopivan joukkueeseemme mainiosti.
Bowman lisäsi, että Määtässä on monta asiaa, joista voi pitää – siitäkin huolimatta, ettei pakki ehkä ole aivan lunastanut viime vuosina niitä odotuksia, joita joku saattoi kaivata.
– Hän on ollut viime kausina vahva ja luotettava puolustaja. Hän ei välttämättä jakele mustelmia, mutta hän osaa pelata mailallaan aktiivisesti ja blokata laukauksia. Lisäksi hän on osoittanut pystyvänsä pelaamaan myös erikoistilanteissa.
– Pittsburghilla on kuitenkin riveissään hyökkääviä huippupelaajia, joten Olli ei saanut paljon ylivoimaminuutteja. Häntä käytettiin enemmän alivoimamiehenä, ja sitä joukkueemme haluaa kehittää tänä vuonna. Sen voi tehdä monin eri tavoin, ja erikoistilannekokemusta omaavien pelaajien hankkiminen auttaa meitä tavoitteen saavuttamisessa.
Määttä osasi kertoa sen, mitkä arvot Chicagon tekemistä leimaavat.
– Blackhawks haluaa voittaa. Tiedän, että siinä seurassa tunnetaan ylpeyttä, eikä heille riitä kauden päättyminen runkosarjaan. He haluavat olla parempia, ja olen siitä tyytyväinen.
Menestymiseen on monia saloja, mutta joukkueessa etenkin hyökkäyspää on timanttista luokkaa. Sen kärkinimiä ovat esimerkiksi Patrick Kane, Jonathan Toews, Alex DeBrincat ja uusi kasvo Dylan Strome.
– Chicagon hyökkäyspäässä on huipputaitavia pelaajia. Minun tärkein tehtäväni on pelata luotettavaa ja yksinkertaista peliä. Yritän saada kiekon haltuun ja toimittaa sen hyökkääjille sekä nousta tukemaan hyökkäyksiä, kun se on mahdollista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu