Olisitko uskonut tähän pari vuotta sitten? Suomalaissensaatio siirtyy NHL:ään – julkaisi nyt koskettavan päivityksen: ”Olen ollut onnekas”
Kuva: Ilari Isotalo
Tapparaan taannoin siirtynyt tuore Suomen mestari Emil Larmi ei todennäköisesti torju oranssipaidoissa yhtäkään peliä. Itsensä tähtiin tällä kaudella pelannut vahti kirjoitti sunnuntaina Pittsburgh Penguinsin kanssa kahden vuoden diilin.
Larmi päivitti siirtymisestä NHL:ään tunteikkaan tekstin Twitter-tililleen.
– Kova työ on kannattanut, ja nyt olen lähempänä unelmaani lapsuuden suosikkijoukkueessani.
Taalajäille lähtevä pelaaja on torjunut viime vuosina HPK:n lisäksi Suomen eri ikäkausimaajoukkueiden sekä Peliittojen ja Pelicansin nuorten maalilla. Moni ei ehkä olisi pari vuotta sitten uskonut, että ”Emil Larmi” ja ”NHL” sopivat samaan lauseeseen.
– Olen ollut onnekas ollessani osana hienoa organisaatiota ja hienoissa joukkueissa, jotka ovat auttaneet kehittymään minua niin pelaajana kuin ihmisenä.
Jalat pysyvät maassa, vaikka Larmin hullu kevät vie nyt rapakon taakse.
– NHL-sopimuksen saaminen on hieno askel, mutta uskon, että suurimmat saavutukset ovat vasta tulossa.
Suomalainen tiesi, ettei sopimuksen kirjoittaminen NHL:ään ole ihan jokapäiväistä.
– Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman ihmisiä, joiden kanssa olen päässyt työskentelemään.
– Kiitos Penguinsille tämän mahdollisuuden antamisesta. Nähdään parin viikon kuluttua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?


