Katso liikuttava video ja erikoiset kommentit: Mestis-pelaajan jatkosopimus julkaistiin poikkeuksellisella tavalla – ”Eroon erittäin suuresta liikalihavuudesta”

Jääkiekon Mestikseen noussut Kajaanin Hokki käsitteli tähtipelaajansa, eli Risto Mattilan jatkosopimusta Youtube-kanavallaan poikkeuksellisella tavalla. Isä ja 2-vuotias Jare-poika oli kuvattu yhteisvideoon, jossa kävi selväksi pojan fanittaminen Hokkia kohtaan.
– Ollaan Jarpan kanssa tuossa useana aamuna aamukahvipöydässä pohdittu, että kyllähän me täällä Kajaanissa jatketaan lämäreiden viljelyä, viime kaudella ilmaveivillä kohauttanut puolustaja sanoi.
Viime kaudella Suomi-sarjassa pakin paikalta kunnioitettavat 20 maalia ampunut pelaaja kertoi tavoitteistaan myös seuran tiedotteessa varsin omintakeisella tyylillä.
– Ainoa henkilökohtainen tavoite kaudelle on päästä vihdoin ja viimein eroon erittäin suuresta liikalihavuudesta, että pääsen urheilijan mittoihin 27. syyskuuta mennessä, kun lötä tippuu jäähän Rovaniemellä ja aletaan pelata sarjapisteistä.
Hokki nousi täksi kaudeksi Mestikseen, kun LeKin tarina siellä tuli päätökseen. Joukkue on Mestiksen mestari kaudelta 2007.
Mattilan jatkopahvista kirjoitti Suomessa tiistaina ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Entinen HIFK-taituri palaa NHL:stä Eurooppaan – joutuu heti alkukaudesta sivuun
- Sopimus purkissa – Minnesota Wild kiinnitti nuoren tähtihyökkääjänsä
- JYP julkisti alkavan Liiga-kauden kapteenistonsa
- Kärpille ikävä takaisku: neljä pelaajaa sairastuvalle
- KalPa vahvisti puolustustaan – nappasi veteraanin KooKoosta
- Jokereille huonoja uutisia: vasta hankittu pelaaja ripustaakin hokkarit naulaan
- IL: Kimmo Kuhta kertoo mielipiteensä HIFK-kannattajien toiminnasta: ”Olihan se tylyä”
- Chicago solmi käsittämättömän NHL-sopimuksen – 56 ottelun nuorukaiselle 46 miljoonaa
- Minnesota Wildin kuukausien sopimusvääntöön tulossa viimein päätös?
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa