Huippunimi Liigaan? Lähde: KHL-seura antoi kenkää entiselle Tappara-tähdelle
Kuva: Juha Tamminen
KHL:stä on tippunut suomalaisittain hyvin mielenkiintoisia uutisia.
Tshekkisivusto Hokej.cz uutisoi nimittäin verkkosivuillaan, että maalivahti Dominik Hrachovina olisi vapautumassa siirtomarkkinoille. 24-vuotias maalivahti siirtyi viime syksynä KHL-seura Barys Astanan riveihin, mutta sopimusta ollaan purkamassa vuoden etuajassa.
Hrachovina toimi kuluneella kaudella Barysin kakkosmaalivahtina. Tshekkimaalivahti esiintyi 22 ottelussa torjuntaprosentilla 91,4. Ensi kaudeksi hänelle ei löydy kuitenkaan enää roolia, sillä ykkösmaalivahti Henrik Karlssonin kirittäjäksi on hankittu Tampa Bay Lightningin organisaatiosta Eddie Pasquale.
Hrachovinan seuraavasta osoitteesta ei ole vielä toistaiseksi tietoa, mutta kaksinkertainen Suomen mestari voisi olla ratkaisu esimerkiksi Tapparan maalivahtiongelmaan. Tamperelaisseura hankki kauden päätteeksi Emil Larmin HPK:sta, mutta hetkeä myöhemmin nuori maalivahti sai NHL-sopimuksen, eikä näin ollen pelaa kirvesrinnoissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”