Boston – St. Louis: legendaarinen Game seven
NHL
Boston – St. Louis
Torstai 13.06 klo 03:00
Joukkueiden vaihtelevat otteet tietävät sitä, että tämänvuotisen Stanley Cupin voittaja ratkaistaan legendaarisessa Game sevenissä. St. Louisilla oli elämänsä tilaisuus ottaa ratkaiseva kiinnitys kannuun kotiyleisönsä edessä, mutta paineet osoittautuivat liian suureksi. Joukkue jäi kauaksi perustasostaan, eikä Jordan Binningtonkaan ollut parhaimmillaan.
Virkaveli Tuukka Rask oli sen sijaan jälleen kuin seinä ja torstaiaamuna mestarimaalivahdilla on tilaisuus viedä joukkueensa mestaruuteen. Bruinsin kokemus ja kovuus näkyivät karulla tavalla kuudennessa pelissä, eikä Bluesilla ollut sanan sijaa. Bostonilaiset pitivät isännät pois laadukkailta tekopaikoilta, eikä Bluesin ylivoimakaan toiminut toivotulla tavalla. Johtoasemassa Bruins pelasi eleettömän varmasti.
Bluesin tarvii ties kuinka monennen kerran tällä kaudella koota itsensä ja tehdä ehjä suoritus. Joukkueen tuhkimotarina vaikean alkukauden jälkeen on vertaansa vailla, mutta tällä kertaa Petsipappa ei enää jaksa uskoa joukkueen nousuun. Niin paljon parempi Bruins oli edellisellä kerralla.
Vetosuositus
NHL saa arvoisensa päätöksen ja kausi on tarjonnut paljon elämyksiä. Boston on Petsipapan pahveissa solidi suosikki ja vetosuositus menee johdonmukaisesti jälleen Bruinsille: Boston voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,06. Tämän ottelun jälkeen alkaakin Pitsiturnauksen odottelu – kiekkofanin kesä on lyhyt ja vähäluminen.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Boston – St. Louis ja kohteeseen veto ”Boston voittaa ottelun (60 min)”. Jos Boston voittaa ottelun varsinaisella peliajalla, saat 206 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos varsinainen peliaika päättyy tasan tai St. Louis voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta