NHL:n tulevan kesän pelaajamarkkinoilla on tarjolla täysin ennennäkemätön määrä rajoitetuiksi vapaiksi agenteiksi (RFA) tulevia, tulokassopimustensa viimeisen kauden juuri pelanneita nuoria supertähtiä.

Seurojen toimistoilla saatetaankin kuuden vuoden tauon jälkeen nähdä vihdoin kilpailevan seuran tekemä offer sheet. Viimeksi vastaavaa on nähty kesällä 2013, kun Calgary Flames teki tarjouksen Colorado Avalanchea tuolloin edustaneelle Ryan O’Reilly, joka kuitenkin mätchäsi tarjouksen.

Viimeisestä yhdeksästä offer sheetista vain kerran pelaajan nykyinen seura on jättänyt vastaamatta kilpailevan seuran tarjoukseen. Kyseinen mätchäämättä jäänyt pelaaja on Dustin Penner, joka siirtyi tuolloin Stanley Cup -voittajana Anaheim Ducksista Edmonton Oilersiin. Kyseessä on ainut läpi mennyt offer sheet 22 viimeisen vuoden aikana!

Muita pelaajia, joista on tehty offer sheet 2000-luvulla ovat Shea Weber, Niklas Hjalmarsson, Steve Bernier, David Backes, Thomas Vanek sekä Ryan Kesler.

Tarjolla useita suomalaiskohteita

Varsinkin Toronto Maple Leafsin Mitch Marnerin kohdalla offer sheetiä pidetään tänä kesänä jopa todennäköisenä, mikäli seura ei suostu antamaan tällä John Tavaresin tai Auston Matthewsin sopimuksiin verrannollista pahvia, joka tarkoittaisi käytännössä 11 miljoonan taalan kausituloja.

Ainakin New York Islanders, Detroit Red Wings, Montreal Canadiens, Buffalo Sabres, New Jersey Devils, Carolina Hurricanes tai Arizona Coyotes saattaisivat olla valmiita uhraamaan tulevaisuuttaan 94 tehopinnaa tällä kaudella mättäneen tähtilaiturin saamiseksi.

Marner Sebastian Ahon laidalla Carolinassa kuulostaisi kieltämättä todella maukkaalta ajatukselta. Toisaalta myös Aho itse on yksi mahdollinen offer sheetin kohde, joskin Hurricanes tullee joka tapauksessa vastaamaan suomalaisesta mahdollisesti tehtävään tarjoukseen. Muista suomalaispelureista RFA-pelaajiksi ovat päätymässä mm. Patrik Laine, Mikko Rantanen sekä Kasperi Kapanen.