Suomi – Iso-Britannia: historian ensimmäinen voitto haussa
MM-kisat
Suomi – Iso-Britannia
Perjantai 17.05 klo 21:15
Suomen MM-urakka jatkuu perjantaina kisojen heittopussina kunnostautunutta Iso-Britanniaa vastaan. Otetaan pieni historiakatsaus ennen itse perjantain otteluun keskittymistä. Iso-Britannia oli ennen toista maailmansotaa jääkiekossa oikea suurvalta, sillä se voitti hieman yllättäen olympiakultaa vuonna 1936. Joukkueen pelaajarunko sai tuolloin kiekko-oppia Kanadasta ja se kantoi hedelmää. Iso-Britannia on myös ainoa nykyisin pelaava maajoukkue, jota Suomi ei ole onnistunut voittamaan koskaan. Tosin maat ovat kohdanneet vain kahdesti ja viimeksi Suomi hävisi 5-7 vuonna 1962.
Tämän vuoden kisoissa kyyti on ollut britannialaisille kylmää. Tähänastisista neljästä ottelusta on tullut yhtä monta tappiota maalierolla 4-26. Ensi maanantaina pelattava Ranska-ottelu tuleekin todennäköisesti olemaan ratkaiseva, jos joukkue haluaa ensikin vuonna pelata jääkiekkoa kirkkaissa valoissa. Taso ei tällä hetkellä yksinkertaisesti riitä parempaan ja toivottavasti nämä ottelut edes antavat kullanarvoista kokemusta eteenpäin pyrkivälle joukkueelle.
Leijonat ei ollut Tanskaa vastaan parhaimmillaan. Joukkue oli ottelun alkupuolella virheille altis, eikä saanut itsestään parasta irti. Puolustus aiheutti Leijona-faneille ylimääräisiä sydämentykytyksiä muutamaan otteeseen, eikä Jukka Jalonen voi olla täysin tyytyväinen joukkoihinsa. Kaapo Kakko toki tarjosi annoksen magiaa jälleen kerran. Hyvästä taistelusta huolimatta Tanskalla ei riittänyt bensa aivan loppuun asti. Joka tapauksessa Britannia-otteluun Leijonat voi lähteä iloisella mielellä.
Vetosuositus
Vaikka Leijonat ei ollut Tanskaa vastaan parhaimmillaan, alakerta ei vuotanut liikaa. Britannian tulivoima on oleellisesti Tanskaa heikompi. Jos Leijonien asenne kestää, Britannian maalit voivat jäädä näkemättä. Vetosuositus on Vierasjoukkueen maalit yhteensä – Varsinainen peliaika: Alle 0,5 maalia kertoimella 2,00. Liputetaan sen puolesta, että Leijonat pitää perjantaina nollat.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Suomi – Iso-Britannia ja kohteeseen veto ”Vierasjoukkueen maalit yhteensä – Varsinainen peliaika: Alle 0,5 maalia”. Jos Suomi ei päästä ottelussa maaliakaan, saat 200 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Iso-Britannia tekee maalinkin Suomea vastasan, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! Lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Bundesligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. [inline-text-ad text=”Katso MM-kisat suorana” odds=”2.00″ cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”