Suomen jääkiekkoleijona #78 paljasti oman kaikkien aikojen Leijona-pelaajansa – esiin nousi useampi huippunimi
Upean kiekkouran pääosin 1970- ja 80-luvulla tehnyt Heikki ”Hexi” Riihiranta on Suomen jääkiekkoleijona numero 78. Riihiranta kertoi, ketkä ovat hänelle kaikkien aikojen Leijona-pelaajia.
Riihiranta oli Veli-Pekka Ketolan kanssa ensimmäisiä suomalaisia ammattilaiskiekkoilijoita Pohjois-Amerikassa. Riihiranta pelasi Ketolan kanssa WHA-liigaa Winnipeg Jetsissä kausina 1974-77. Riihiranta juhli myös WHA:n mestaruutta 1976.
Leijona-paidassa Riihiranta esiintyi MM-kisoissa neljästi ja yhteensä pelejä kertyi puolustajalle 36, joissa syntyi tehot 3+3=6. Suomessa pelatessaan Riihiranta edusti Karhu-Kissoja sekä Helsingin IFK:ta.
Kun Riihirannalta kysyttiin kaikkien aikojen Leijona-pelaajaa, oli miehellä vaikeuksia valita vain yhtä.
– Niitä on monta, mutta sanoisin, että Raimo Helminen. Ja puhun nyt näistä nuoremmista kavereista, 70-vuotias Riihiranta sanoi SuomiKiekko-sivustolle peliyhtiö Nopeampi.comin MM95 Lounge -kisakatsomossa.
– Sitten on tietysti minun aikaisia pelaajia, kuten Veli-Pekka Ketola ja esimerkiksi ”Mölli” (Matti) Keinonen. Lasse Oksanen oli huippu myös, Riihiranta jatkoi luettelemista.
Riihiranta perusteli valintojaan joukkuepelaamisella.
– He ovat kaikki hyviä joukkuepelaajia ja ennen kaikkea hyviä pelaajia. Kokonaisuus ratkaisee paljon. Onhan meillä paljon huippuja, mutta he eivät välttämättä ole niin hyviä joukkuepelaajia, Riihiranta avasi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu