Liigan tähtipuolustajiin eittämättä kuuluvan Teemu Suhosen kevät oli erikoista aikaa. Pakki aloitti kautensa Jukureissa, mutta kun joukkueen jääminen runkosarjaan sinetöityi, vaihtoi pelaaja Mikkelin Tampereeseen ja Tapparaan.

Suhonen iski sarvipäissä 42 otteluun tehot 7+12=19, Tapparassa syntyi 13 ottelussa tehot 3+5=8 ja sittemmin 11 pudotuspelimittelössä pisteet 2+8=10.

Kuviosta poikkeuksellisen teki se, että helmikuun alussa tapahtunut siirtyminen Tapparaan oli loppukauden mittainen lainasopimus. Vapun alla lappu muuttui kaksivuotiseksi. Sekin on huomionarvoista, joskaan ei ehkä niin poikkeuksellista, että olemattomat menestyssaumat muuttuivat siirron myötä heti menestysmahdollisuuksiin.

Vaikka tällaiset tähtien siirtymiset heikommasta joukkueesta kovempaan runkosarjan loppupuolella eivät ole täysin poikkeuksellisia, ei kyseistä kuviota todellakaan kaikki pelaajat kohtaa.

Suhonen kirjoitti perjantaina hienon tekstin nimenomaan Jukurit-ajoista Instagram-tililleen.

– Kiitos Mikkelille ja Mikkelin Jukureille kuluneesta neljästä vuodesta. Kohtelitte perhettämme hyvin. Emme tule ikinä unohtamaan sitä. Haikein mielin, mutta samalla innokkaana kohti Tamperetta, samalla joukkueen faniryhmiä kiittänyt tähti veisteli.

Puolustaja huipensi vähintäänkin poikkeuksellisen keväänsä pronssimitaleihin.